Quantcast
Channel: Lifestyle | Anna.fi
Viewing all 1896 articles
Browse latest View live

”Surun suostakin on noustu biisin voimalla!” – lue Annan lukijoiden koskettavat tarinat omista voimabiiseistään

$
0
0

Lauri Tähkä paljasti taannoin oman voimabiisinsä ja kertoi uskovansa, että yksi biisi voi muuttaa ihmisen elämää. Annan lukijapaneelin vastauksista voi päätellä, että Annan lukijat ovat samoilla linjoilla Laurin kanssa.

Poimimme lukijoiden vastauksista 10 koskettavaa tarinaa voimabiiseistä:

Voimabiisi sydänsuruihin – Juha Tapio: Kelpaat kelle vaan

”Kelpaat kelle vaan on tuonut voimaa sydänsuruista toipuessa. Sain rohkeutta lähteä pitkästä suhteesta, jossa minua kohdeltiin huonosti ja toinen osapuoli oli jo saanut itseni uskomaan siihen, etten ole minkään arvoinen.”

Nainen, 43

Voimabiisistä apua lemmikin menettämisen jälkeen – Queen: Show Must Go On

”Surun suostakin on noustu biisin voimalla! Koirani kuoli ja se tuntui todella pahalta, itkin ja romahdin täysin. Koirani oli kaikkeni ja tuntui, ettei ole mitään syytä enää elää. Queenin biisiä kuunnellessani sain jostain energiaa, elämä voitti. Kun ei tunnu jaksavan, niin silloin biisi antaa voimaa jatkaa taapertamista päivästä toiseen.”

Nainen, 57

Voimabiisin tahtiin tanssimalla paha olo pois – Kaija Koo: Kaunis, rietas, onnellinen

”Kappaleen sanat ovat kuin suoraan elämästäni. Minulla kesti miltei 40 vuotta ennen kuin aloin arvostaa ja rakastaa itseäni.

Isälläni (rauha hänen muistolleen) oli tapana osin tiedostamattaan loukata minua ja saada minut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi naisena, kun hänen ’uuden’ naisystävän jo aikuisilla lapsilla oli kaikki mukamas parenmmin kuin minulla. Oli lapset, talot ja tavarat ja isäni usein vertasi minua heihin ja sai minut tuntemaan itseni luuseriksi. Sellaisen puhelun jälkeen pistin aina tuon kappaleen soimaan täysillä ja tanssin pahan oloni pois. Kyllä helpotti.”

Nainen, 49

Voimabiisi eronneelle – Sir Elwoodin hiljaiset värit: Viimeinkin

”Olin juuri eronnut ja tuntui, etten koskaan tule löytämään ketään itselleni sopivaa puolisoa. Kappaletta kuunnellessa pystyin itkemään ja suremaan, mutta samalla sain toivoa, että ’viimeinkin, minunkin vuoroni tulla jo täytyi’.”

Nainen, 47

Voimabiisistä tsemppiä tenttiin – Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen

”Loppusyksyn aamuna 1982 kuulin kappaleen radiosta juuri, kun olin jännityksestä kankeana tekemässä lähtöä yliopistolle laajaan tietojenkäsittelyn teorian tenttiin. Kappaletta kuunnellessani rauhoituin ja minut valtasi tsemppifiilis. Tentti meni heittämällä läpi ja sittemmin tietojenkäsittelyalan työt ovat tuoneet leivän pöytään yli 36 vuoden ajan. ”

Nainen, 58

Voimabiisi auttoi uupumuksesta toipumisessa – Rammstein: Diamant

”Juuri tämä biisi valikoitui voimabiisikseni, koska se on romanttinen, vahva ja nokkela. Kuuntelen biisiä, kun unohdan uskoa itseeni. Levy, jolla voimabiisini on, julkaistiin, kun olin uupumuksen vuoksi sairauslomalla. Voimabiisini auttoi toipumisessa.”

Nainen, 52

Voimabiisi vie kauniisiin muitoihin – Bonnie Tyler: It’s a Heartache

”Voimabiisini on auttanut minut yli monen raskaan tapahtuman todella nuoresta saakka.

Kuuntelen biisiä, kun ylämäki (henkinen tai fyysinen) ottaa koville. Juuri kun ajattelen antavani periksi ja luovuttavani, voimabiisini saa minut voimaantumaan – periksi ei anneta. Tuntuu kuin olisin taas nuorempi, voimakkaampi ja kestävämpi – koko elämän ihanuus edessäpäin. Eteenpäin mennään, vaikka joskus sydämeenkin sattuu.

Kappaleeseen liittyvä erityinen muisto on ensimmäinen ihastuminen ja ikävän tunne, kun toinen asui kaukana. Lopulta välimatka ja harvat kohtaamiset kuihduttivat orastavan rakkauden. Ihanaa, että kumpikaan ei loukannut toista, vaan kaikesta jäi kaunis muisto. Jotain herkkää ja värähtävää tunnen joka kerta, kun tämä musiikki soi ja kaunis muisto hiipii esiin.”

Nainen, 56

Voimabiisi ystävyydelle – James Taylor: You’ve got a friend

Ystäväni oli pahan onnettomuuden läheisyydessä Lontoossa. Matkapuhelimet oli suljettu, enkä tiennyt, mitä oli tapahtunut ja missä ystäväni oli. Hän käveli pitkän matkan kotiimme, laittoi tämän kappaleen soimaan, halasi minua ja purskahti itkuun. Hän oli selvinnyt terrori-iskusta. Kappale tuo muiston kauheasta pelosta ja selviytymisestä!

Nainen, 52

Voimabiisi ahdistukseen – Elastinen: Eteen ja ylös

”Olin hyvin haastavassa elämäntilanteessa, joka liittyi läheiseen ihmissuhteeseen. Sain neuvon, että aina kun alkaa ahdistaa, niin pitäisi mielessä hyräillä jotain kappaletta tai melodiaa ja näin rauhoittaa itsensä. Minulla melodiaksi valikoitui itsestään tämä kappale. Siitä lähtien se on ollut voimabiisini.”

Nainen, 43

Voimabiisi muutokseen – Vesala: Nyt on lähtö

”Minulla ei ole voimabiisiä koskaan ollut, mutta kun kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa keikalla lokakuussa 2017, se vain osui ja upposi heti juuri siihen elämäntilanteeseen. Sen jälkeen se on ollut voimabiisini erilaisissa elämän muutostilanteissa, vaikka ei ehkä varsinaisesti ole voimabiisiksi tarkoitettukaan.

Kuulin tämän ensimmäisen kerran ollessani raskaana ja ultrassa oli juuri havaittu jotain epäilyttävää. Elimme epävarmuudessa tulevan suhteen. Biisi jotenkin iski siihen elämäntilanteeseen ja antoi voimaa. Kaikki meni lopulta hyvin.”

Nainen, 38


Saatko työstäsi oikeudenmukaista palkkaa? Näin selvität sen ja valmistaudut palkkaneuvotteluun

$
0
0

Jos listaukset ammattinimikkeiden keskipalkoista palkkavertailusivustoilla tai lehden lööpissä saavat miettimään oman palkan oikeudenmukaisuutta, kannattaa pohtia, saako itse oikeanlaista palkkaa. Palkoista ja muista työehdoista saatetaan pian neuvotella nykyistä enemmän paikallisesti työnantajan kanssa.

– Suomalaiset työntekijät ajattelevat useammin, että oma palkka on liian alhainen kuin että se olisi sopiva, arvioi Montevista Oy:n työelämävalmentaja Riikka Pajunen.

Mistä tietää saavansa oikeanlaista palkkaa?

– Ensiksi kannattaa selvittää, kuinka paljon palkkaa muut samaa työtä tekevät saavat. Seuraavaksi suosittelen oman markkina-arvon selvittämistä, kertoo Uusi neuvotteluvalta -kirjan kirjoittaja, investointipankkiiri ja neuvottelemisen asiantuntija Sami Miettinen.

– Suomessa palkkatiedot ovat julkista tietoa, joten samalla alalla työskentelevien henkilöiden palkkojen selvittäminen onnistuu vaikka verotoimistosta. Ammattiliitto tai opiskelija­kohortti voivat myös antaa vas-tauksia palkkatasoon, Miettinen jatkaa.

Oman markkina-arvon selvittäminen onnistuu esimerkiksi tiedustelemalla palkkatasoa toisesta saman alan yrityksestä. Sieltä voi pyytää työtarjouksen tai halutessaan käydä työpaikkahaastattelussa kuulemassa, millainen palkkataso heillä on.

– Muualta haettujen tarjousten kanssa tulee olla tarkka, eikä keinoa koskaan tule käyttää niin sanotussa uhkailumielessä, muistuttaa Miettinen.

– Mutta jos on tyytymätön palkkaansa ja tuntee, että korotukselle olisi hyvät perusteet, voi tietysti kertoa työnantajalle, että on tiedustellut työtarjousta muualta.

Lue lisää: Hyvätuloinen Tuija, 33, ei halua puhua perheelleen raha-asioistaan – psykologin mukaan raha on tabu, koska siihen liittyy vaikeita tunteita

Palkkaneuvottelu on hyvä käydä kerran vuodessa

Palkkaneuvotteluiden ajankohdista ei ole annettu virallisia suosituksia, mutta palkka on syytä tarkistaa säännöllisesti.

– Palkka-asia kannattaa ottaa esille aina silloin, jos ei koe saavansa itselleen kuuluvaa palkkaa. Kerran vuodessa on sopivaa tarkastaa tilanne. Ennen palkkaneuvotteluun menemistä voi miettiä, millaisia uusia työtehtäviä on ottanut haltuun ja millaista ammattiosaamista on kartuttanut. Jos neuvotteluiden päätteeksi sovitaan omasta mielestä liian pieni palkankorotus, on hyvä sopia seuraava keskustelu aiheesta esimerkiksi puolen vuoden päähän, vastaa Pajunen.

Hän muistuttaa, että palkkakehityksestä huolehtiminen on osa omaa ammatillisuutta, sillä vaikenemalla saa harvoin yllättyä positiivisesti työelämässä.

Pajunen on huomannut, että moni luulee esimiehen huomioivan automaattisesti jokaisen työntekijän onnistumiset ja palkankorotustarpeet. Mutta organisaatio ei aina tunnista työntekijän kykyjä, jos niistä ei mainita.

Työehtosopimukset ja lainsäädäntö antavat turvalliset raamit palkkakeskusteluille. Joillakin aloilla neuvotteluun ei ole varaa, mutta siinäkin ta­pauksessa on keinoja tarkistaa oma palkkataso. Silloin palkan oikeudenmukaisuuden tarkistuksen voi aloittaa käymällä läpi oman työehtosopimuksen. Samoilla työvuosilla työskentelevän kollegan palkan tulisi olla samassa linjassa. Tästä pitävät huolen työsopimuslaki, tasa-­arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki.

– Tietyillä aloilla työehtosopimus sitoo sekä liiton jäseniä että järjestäytymättömiä, jolloin palkoista neuvotteleminen voi olla hankalaa, Miettinen muistuttaa.

Hyvä ja nopea tapa selvittää oman palkan oikeudenmukaisuutta on keskustella siitä kollegan kanssa. Aihe saattaa tuntua haastavalta, sillä suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ennemmin rahasta vaikeneminen kuin siitä puhuminen. Mutta rahapuhetta normalisoi, kun kertoo rohkeasti palkasta ja korotustoiveista kollegoille ja lähipiirille.

Miettisen mukaan omasta palkasta keskustelemiseen liittyy syvempiä tuntoja siksi, koska palkka rinnastetaan usein siihen, olenko parempi tai huonompi palkkani ansiosta kuin toinen. Myös miesten ja naisten väliset palkkaerot saman ammatti­nimikkeen sisällä ovat edelleen olemassa. Onko naisten siis vaikeampaa pyytää itselleen lisää palkkaa?

– Yleisesti ottaen naiset ovat taipuvaisempia vähättelemään itseään ja osaamistaan työelämässä. Aiheelle on tietysti pitkät perinteet historiassa: mikä on ollut naisten asema vuosisatojen ajan kulttuurissamme?

Vaikka harva tietää kollegoiden tai ystävien palkkatietoja, vuosittain ilmestyvät verotiedot kiinnostavat monia. Palkkatietojen avoimuus onkin suomalaisen yhteiskunnan erikoisuus, joka tosin on muuttunut viime vuosina, kun yhä useampi yli 100 000 euroa ansainneista suomalaisista haluaa salata tulo- ja verotietonsa.

Aloita palkkaneuvottelu reilusti

Palkkaneuvottelua ei aloiteta kertomalla, kuinka paljon haluaa ansaita rahaa. Palkkaneuvottelu alkaa hyvissä ajoin, ja työnantajaa kunnioitetaan ilmaisemalla oma kehitystarve niin, että vastapuolella on aikaa miettiä asiaa. Näin itse palkka-asia on helpompi ottaa esille esimerkiksi seuraavassa kehityskeskustelussa.

– Aika on palkkaneuvotteluissa avainsana. Työnantajalle voi ilmaista ensiksi halun kehittyä uralla. Voi kysyä esimerkiksi, mitä minun pitäisi tehdä seuraavien kuukausien aikana oman palkkani ja positioni eteen, Miettinen ohjeistaa.

Omat pienemmätkin onnistumiset työssä kannattaa tuoda keskustelussa rohkeasti esiin. Onnistumisilla kertoo motivaatiosta ja sitoutuneisuudesta.

– Hyvän esimiehen ominaisuuksiin kuuluu se, että hän kertoo, mitä työntekijältä odotetaan ja minkälainen työsuoritus voisi olla edellytys palkannousulle seuraavan vuoden aikana. Hyvä keino on myös tiedustella yrityksen ura- ja palkitsemiskäytännöistä. Haasteita voi ja kannattaa pyytää, Miettinen neuvoo.

Kun pohja omalle korotustoiveelle on luotu työnantajaa hyödyttävillä argumenteilla, kannattaa kertoa oma näkemys palkasta euromääräisesti.

Pajunen kehottaa harjoittelemaan palkankorotuspyyntöä kollegan tai ystävän kanssa. Vastapuoli voi esittää tiukkojakin argumentteja tai vastatarjouksia, joihin on hyvä saada konkreettista keskusteluharjoitusta.

Lue lisää: Kuusi tasa-arvomyyttiä työelämästä – Suomi ei olekaan tasa-arvon mallimaa

Jos palkka ei miellytä, mieti muita etuja

Mitä sitten, jos rohkaisee itsensä ja neuvottelee palkasta, mutta palkkaneuvottelu ei tuota tulosta eikä palkkatoiveisiin vastatakaan? Silloin punnitaan omat työarvot. Jo palkkaneuvotteluihin lähtiessä on hyvä miettiä alin mahdollinen palkkamäärä, johon voi olla tyytyväinen. Oman alan palkkatasoon tutustuneena tämä alaraja on helppo määrittää. Pitää olla varautunut siihenkin, että etukäteen mietitty alaraja alittuu keskustelussa. Siksi ennen palkkaneuvottelua on hyvä miettiä, onko alalla muita työmahdollisuuksia tai voisitko saada haluamasi palkan toisesta työpaikasta.

Jos taas kokee saavansa työstä muutakin kuin rahaa, on hyvä pohtia, voisiko palkankorotustoivetta laskea tai tyytyä nykyiseen palkkaan.

Muita työn arvoja palkan ohella Pajusen mukaan ovat esimerkiksi mukavat hetket työkavereiden kanssa, onnistumisen kokemukset ja aikaansaannokset. Ehkä lyhyt työmatka tai etätyömahdollisuudet painavat vaakakupissa juuri nyt eniten, tai erityisen joustavat työajat saavat viihtymään työssä hyvin.

Jos silti vielä mielii lisätuloja, aina voi miettiä, sopisiko elämäntilanteeseen lisätyö. Entä voisiko työnantaja kompensoida toteutumatta jäänyttä palkan­korotusta vaikka lisäämällä palkallisia vapaapäiviä tai järjestämällä mielenkiintoisia koulutuksia? Niistäkin voi neuvotella.

3 VINKKIÄ PALKKA­NEUVOTTELUUN

1. Rakenna luottamus. Hyvässä työsuhteessa palkkaneuvottelu sujuu, koska keskinäinen luottamus on rakennettu ajan myötä, päivittäisillä toimilla ja toisen kun­nioittamisella.

2. Tiedä mitä pyydät, tiedä mitä tarjoat. Tarjoa perustellulle pyynnöllesi katetta työnantajaa hyödyttävässä muodossa.

3. Muista, että palkkaneuvottelu on kahden osapuolen keskustelua, jossa pyritään molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen.

Mikä pari voittaa Tanssii tähtien kanssa 2020 -kilpailun? Kysyimme Annan lukijoilta – ja löysimme ylivoimaisen voittajasuosikin!

$
0
0

Tanssii tähtien kanssa -kilpailun 13. kausi on yli puolivälin. Kilpailussa ovat mukana vielä Niklas Hagman ja Kia Lehmuskoski, Jesse Markin ja Claudia Ketonen, Miisa Rotola-Pukkila ja Marko Keränen, Jare Brand ja Saana Akiola, Jukka Hildén ja Katri Mäkinen, Virpi Sarasvuo ja  Sami Helenius sekä Sami Sykkö ja  Ansku Bergström.

Kysyimme Annan lukijoilta, mikä ohjelman tanssipareista on heidän suosikkinsa ja kenen he uskovat voittavan koko kilpailun.

Ylivoimainen suosikkipari

Niklas Hagman ja Kia Lehmuskoski ovat Annan kyselyn perusteella tanssineet tiensä suomalaisten sydämiin: he saivat huimat 54,6 prosenttia annetuista äänistä.

Ero muihin pareihin on valtava, sillä toiseksi suosituin pari – Sami Sykkö ja Ansku Bergström – keräsivät 12,7 prosenttia äänistä.

Kolmanneksi kirivät Virpi Sarasvuo ja Sami Helenius 9,3 prosentin äänisaaliillaan.

Näin lukijat perustelivat kantaansa

Lukijoiden mukaan Niklaksen ja Kian tansseja on ollut ihana seurata, ja erityisiä kehuja saa Niklaksen rytmitaju.

”Niklas Hagman on niin hellyttävä ja Kia ihana. Niklas on muuttunut jäykästä jääkiekkoilijasta parkettien partaveitseksi ja polkua on ollut ilo seurata.”

”Voimakasrakenteisen miehen tanssia ja kevyeltä vaikuttavaa liikehdintää on nautinnollista katsoa.”

”Tasaisen varmaa työtä joka viikko, ihanaa nähdä huippu-urheilijalta tällaista tunnetta ja taitoa.”

”Ei oikein enää erota kumpi on oppilas ja kumpi opettaja, tanssiparina heillä on niin hyvä harmonia. Niklas on oppinut todella nopeasti ja kehittynyt koko ajan paremmaksi.”

Sami ja Ansku ovat hurmanneet Annan lukijat puolestaan huumorintajullaan.

”Sami on niin valloittava tyyppi, itseironiaa löytyy ja jo tanssitaitoakin.”

”Sami on niin symppis ja jalat maassa oleva persoona, ettei voi kuin pitää peukkuja.”

”Suloinen pari ja aina niin ystävällinen ja aurinkoinen. Kaksi ihanaa tanssivat yhdessä.”

Myös Virpin ja Samin tasaisen varma tanssiminen on vakuuttanut Annan lukijat.

”Sami on aivan ihana opettaja ja Virpi sopii hänelle hyvin tanssipartneriksi: he ovat esittäneet uskomattoman kauniita tanssiesityksiä.”

”Taitava ja näyttävä pari. He ottavat kilpailun tosissaan ja ovat olleet koko kilpailun ajan yksi kärkipareista.”

”Virpi ja Sami ovat tasavertainen, aikuinen pari. Virpi on kehittynyt erittäin hyvin ja suhtautuu huippu-urheilijan otteella kisaan.”

Lue myös: TTK-tähtioppilas Niklas Hagman yllätti opettajansa – näin Kia Lehmuskoski kuvailee ex-kiekkoilijaa

”Yksinkertaisesti tyylikkäin ja tanssillisesti paras pari”

Koska Niklas ja Kia ovat onnistuneet hurmaamaan niin tuomarit kuin yleisönkin, ei ole yllättävää, että Annan lukijat (76,2 %) arvioivat heidän myös voittavan koko kilpailun tänä vuonna.

”Ovat olleet alusta asti taitavia, tuomarit tykkäävät heistä”

”Yksinkertaisesti tyylikkäin ja tanssillisesti paras pari.”

”Pari on tanssinut tasaisesti ja ollut kärkipareja kaiken aikaa.”

”Voittavat, ellei tule mitään yllättävää. Varmaa tulosta viikosta toiseen.”

Pressikuva Niklas Hagmanista ja Kia Lehmuskoskesta.

Annan lukijat uskovat vahvasti Niklas Hagmanin ja Kia Lehmuskosken voittoon.

Niklaksen ja Kian voittoon on vahva usko, mutta myös Virpi ja Sami ovat lukijoiden mielestä potentiaalinen voittajapari. Lukijoiden mielestä he tanssivat kauniisti yhdessä ja kehuja saavat erityisesti Samin koreografiat.

”Mielestäni paras pari, taitava ja näyttävä.”

”Tuntuu ammattiurheilijan kurinalaisuudella oppivan askeleet kuin askeleet.”

”Tasaisen varmaa työtä. Virpi on pedantti – taito kehittyy ja sen myötä rennompi ote ja tanssista nauttiminen.”

Gua sha -rullaus, kiinteyttävät tuotteet ja kasvojooga – kokosimme vinkit, joilla dekolteealue ja kaulan herkkä iho pysyvät kauniina

$
0
0

1. Ongelma: Punoittava ja karhea iho

Rakastan pooloneuleita, mutta nyt huomaan, ettei ihoni oikein pidä niistä. Dekolteealue ja kaulan iho kutisevat ja punoittavat.

Ratkaisu: Kaulalla ja dekolteella on vähemmän talirauhasia kuin muualla ihossa, joten iho kuivuu ja karheutuu herkemmin. Puhdista kaulan iho etenkin illalla, jotta lika ja mahdollinen tekstiilinöyhtä lähtevät. Loivenna ärsytystä rauhoittavalla naamiolla ja levitä sen jälkeen yöksi kosteuttava voide.

Pyyhkäise iho illalla puhtaaksi Nivea Rose Care Micellar Water -misellivedellä, joka myös kosteuttaa ihoa. Rentouttava tuoksu, 400 ml 9 e.

Pyyhkäise iho illalla puhtaaksi Nivea Rose Care Micellar Water -misellivedellä, joka myös kosteuttaa ihoa. Rentouttava tuoksu, 400 ml 9 e.

Rauhoittele ihoa Lumene Herkkä Soothing SOS Mask -naamiolla, joka kosteuttaa ihoa hellästi ja rauhoittaa punoitusta. Hajusteeton, 75 ml 11 e.

Rauhoittele ihoa Lumene Herkkä Soothing SOS Mask -naamiolla, joka kosteuttaa ihoa hellästi ja rauhoittaa punoitusta. Hajusteeton, 75 ml 11 e.

2. Ongelma: Kuivuus ja kurttuisuus

Kaulan ja dekolteealueen iho on pienten pintaryppyjen urittama, ja varsinaisia juonteitakin on paljon.

Ratkaisu: Ups, nyt on tainnut kosteuttaminen unohtua. Muistathan, että kaula ja dekolteealue ovat osa kasvojenhoitoa. Levitä kosteus- ja hoitovoidetta aamuin illoin myös näille alueille. Homma hoituu rutiininomaisesti, kun hoidat ihon ennen aamu- tai yöpukeutumista, jolloin kaula ja dekoltee ovat näkyvillä.

Nopea pintasilotus onnistuu Patyka Hydra-Booster -seerumilla, joka pikakosteuttaa ihon pinnan hyaluronihapon avulla, 30 ml 35 e.

Nopea pintasilotus onnistuu Patyka Hydra-Booster -seerumilla, joka pikakosteuttaa ihon pinnan hyaluronihapon avulla, 30 ml 35 e.

Exuviance Professional Triple Action Neck Creme -voide kosteuttaa, kiinteyttää ja silottaa kaulan ja dekolteen ihoa. Jatkuvassa käytössä se myös tasoittaa pigmenttimuutoksia, 50 ml 54 e.

Exuviance Professional Triple Action Neck Creme -voide kosteuttaa, kiinteyttää ja silottaa kaulan ja dekolteealueen ihoa. Jatkuvassa käytössä se myös tasoittaa pigmenttimuutoksia, 50 ml 54 e.

3. Ongelma: Somettajan kaula

Olen innokas somettaja – aina pää kumarassa. Nyt alkaa tuntua, että se on aiheuttanut poimuja kaulani ihoon.

Ratkaisu: Etukumara, paikoilleen jämähtänyt asento todellakin poimuttaa kaulan ihon, heikentää sen verenkiertoa ja lyö jarrua kasvojen ja kaulan nestekierrolle. Oikaise ryhtisi ja nosta myös leuka oikeaan asentoon. Aktivoi kaulan lihaksia ja dekolteeta venytellen. Virkistä ihoa sivelemällä gua sha -lastalla tai -rullalla.

Vahvista ja venyttele kaulan ja niskan lihaksia kasvojoogan opein. Vinkkejä löytyy Alain Pénichot’n Kasvojooga-kirjasta, 21 e.

Vahvista ja venyttele kaulan ja niskan lihaksia kasvojoogan opein. Vinkkejä löytyy Alain Pénichot’n Kasvojooga-kirjasta, 21 e.

Kaula ja dekolteealue tykkäävät gua sha -rullauksesta. Liikuttele gua sha -rullaa edestakaisin. Verenkierto vilkastuu ja kollageenin tuotanto paranee. Yin Your Skin Kuulas -jaderulla, 25 e.

Kaula ja dekolteealue tykkäävät gua sha -rullauksesta. Liikuttele gua sha -rullaa edestakaisin. Verenkierto vilkastuu ja kollageenin tuotanto paranee. Yin Your Skin Kuulas -jaderulla, 25 e.

Muista puhdistaa kaulalla olevat korut säännöllisesti, etteivät ne ärsytä ohutta kaulan ja dekolteen ihoa.

4. Ongelma: Kadonnut kaulan linja

Kaulani kaunis, kiinteä linja on lurpahtanut, ja leukani alle on ilmestynyt kaksoisleuka.

Ratkaisu: Kaksoisleukaan on monta syytä: huono ryhti, lihominen tai heikot kaulalihakset. Se voi olla myös rakenteellinen ominaisuus. Yritä pitää paino sopivana. Kokeile ryhdistäviä ja kiinteyttäviä voiteita, seerumeita ja naa­mioita. Levitä ne painellen tai hieroen. Tee vielä loppu­huijaus: varjosta tummalla aurinkopuuterilla.

Täyteläinen Clarins Extra-Firming Neck & Décolleté Care -voide kiinteyttää ja silottaa. Levitä kevyesti painellen, 75 ml 77 e.

Täyteläinen Clarins Extra-Firming Neck & Décolleté Care -voide kiinteyttää ja silottaa. Levitä kevyesti painellen, 75 ml 77 e.

Levitä mattaa Isadora Bronzing Powder Matte Tan -aurinkopuuteria siveltimellä leukalinjan alapuolelle ja leuan alla olevaan vaaleampaan kohtaan. Häivytä rajat hyvin, 15 e.

Levitä mattaa Isadora Bronzing Powder Matte Tan -aurinkopuuteria siveltimellä leukalinjan alapuolelle ja leuan alla olevaan vaaleampaan kohtaan. Häivytä rajat hyvin, 15 e.

5. Ongelma: Löysä iho

Kaulan iho on löysä, ja se ikään kuin roikkuu helttamaisesti.

Ratkaisu: Iän karttuessa iho ohenee ja ihonalainen rasvakerros vähenee luonnostaan. Ota avuksi täyteläistävät ja kiinteyttävät tai kollageenia aktivoivat hoitotuotteet. Vaikka ne eivät kutistakaan ihoa, ne voivat saada sen näyttämään paremmalta ja tuntumaan napakammalta. Myös hoitolassa tehdystä radiofrekvenssihoidosta voi olla apua.

L’Oréal Paris Revitalift Filler anti-age -yövoide täyteläistää ihoa. Levitä kaulalle ja dekolteelle ylöspäin suuntautuvin liikkein, 50 ml 20 e.

L’Oréal Paris Revitalift Filler anti-age -yövoide täyteläistää ihoa. Levitä kaulalle ja dekolteelle ylöspäin suuntautuvin liikkein, 50 ml 20 e.

Jäntevyyttä, kiinteyttä ja kosteutta iholle lupaa Elizabeth Arden Prevage Anti-Aging Neck & Decolleté -voide, joka jatkuvassa käytössä myös haalistaa pigmenttiläiskiä, 50 ml 115 e.

Jäntevyyttä, kiinteyttä ja kosteutta iholle lupaa Elizabeth Arden Prevage Anti-Aging Neck & Decolleté -voide, joka jatkuvassa käytössä myös haalistaa pigmenttiläiskiä, 50 ml 115 e.

6. Ongelma: Kirjava dekolteealue

Rakastan avoimia juhlapukuja, mutta dekolteealue on kirjava, ja siinä on punaisia laikkuja.

Ratkaisu: Jos juhliin on aikaa, ota hoitorutiineihin mukaan kirkastavat ja kirjavuutta tasoittavat tuotteet. Pikaratkaisuna voit peittää kirjavuutta meikillä. Levitä isolla siveltimellä kostutetulle iholle sävyttävää geeliä tai hohdepuuteria. Sävyn tasoittamisessa myös itseruskettavan tuotteen käyttö voi auttaa. Muista aurinkosuoja kesällä.

Evolve Bio-Retinol + C Booster -vitamiinicocktail kirkastaa ja tasoittaa ihoa bakuchiolin, C-vitamiinin, beetakaroteenin ja rasvahappojen avulla, 15 ml 32 e.

Evolve Bio-Retinol + C Booster -vitamiinicocktail kirkastaa ja tasoittaa ihoa bakuchiolin, C-vitamiinin, beetakaroteenin ja rasvahappojen avulla, 15 ml 32 e.

Dekolteealue kaunistuu sävygeelillä: Sensai Bronzing Gel -sävygeeli kosteuttaa ja antaa iholle kevyen pronssisen sävyn. Levitä suurella siveltimellä, 50 ml 37 e.

Dekolteealue kaunistuu sävygeelillä: Sensai Bronzing Gel -sävygeeli kosteuttaa ja antaa iholle kevyen pronssisen sävyn. Levitä suurella siveltimellä, 50 ml 37 e.

Kotimaisesta muodista saa olla tänä syksynä ylpeä – hullaannu ihanasta mekkomuodista

$
0
0

Syksyn juhlamekot herkuttelevat väreillä

Hempeä neuletakki pehmentää avonaista mekkoa. 

Hempeä neuletakki pehmentää avonaista mekkoa.

Anniliina S -merkin frillaneuletakki 398 e, Liike. Spagettiolkainmekko 260 e, Katri Niskanen. Korvakorut 13,99 e, Glitter. Pretty Ballerinas -ballerinat 229,90 e, Zio. Sormus mallin oma. Taustalla Piia Hiltusen keraamisia veistoksia. Kaikkien kuvien kalusteet Hakolan.

Lue lisää: Tältä näyttää loppukesän ja syksyn 2020 mukava ja tyylikäs toimistomuoti – katso inspiroivat muotikuvat!

Valloita volyymilla

Uhkea, kermakakkumainen mekko vangitsee katseet. 

Uhkea, kermakakkumainen mekko vangitsee katseet.

Miia Halmesmaan salsamekko 459 e, Liike. Korvakorut 25 e, & Other Stories. Sormukset 55 e/kpl, Linda Toye. Taustalla Rauha Mäkilän I see you in my sleep -taideteos.

Syksyn juhlamekot säväyttävät oranssilla

Syksyn juhlamekot hehkuvat ruskan väreissä. Korkea kaulus ja pussihihat tuovat mieleen aristokraattisen romantiikan.

Syksyn juhlamekot hehkuvat ruskan väreissä. Korkea kaulus ja pussihihat tuovat mieleen aristokraattisen romantiikan.

Polvipituinen mekko 295 e, Hálo. Iltalaukku 99,99 e, Ted Baker. Sormus mallin oma. Seinällä Laura Annalan taulu La-la-land.

Leiki kuvioilla

Syksyn juhlamekot saavat olla leikkisiä. Maalaukselliset kuviot antavat potkua bilemekkoon.

Syksyn juhlamekot saavat olla leikkisiä. Maalaukselliset kuviot antavat potkua bilemekkoon.

Frillahelmainen, laatikkomainen mekko 229 e, Papu. Gas Bijoux -korvakorut 180 e, La Matta. Sormus mallin oma. Taustalla Piia Hiltusen keraaminen veistos Purple Crown.

Sano se kukkasin

Tulppaanihelmainen kotelomekko on mitä naisellisin vaate. 

Tulppaanihelmainen kotelomekko on mitä naisellisin vaate.

Kukkamekko 279,90 e, Ril’s. Korvakorut 39 e, & Other Stories. Rannekorut 69 e/kpl, Linda Toye. Sormus mallin oma.

Pelkkää lovee

Tämä mekko yllä viesti menee perille.

Tämä mekko yllä viesti menee perille.

Kietaisumekko, 89 e, Vimma. Korvarenkaat 55 e, Linda Toye. Beck Söndergaardin laukku 69 e, Dopp. Loriblun sandaletit 215 e, La Matta. Seinällä Laura Annalan taulu Good girls do smile.

Syksyn juhlamekot saavat kimaltaa

Paljettimekko sopii niin syksyn juhliin kuin pikkujoulukauteenkin. 

Paljettimekko sopii niin syksyn juhliin kuin pikkujoulukauteenkin.

Kotelomallinen mekko ulottuu polveen, 579 e, Andiata. Korvakorut 19,99 e ja rannekorusetit 8,99 e–16,99 e, Glitter.

Meikki ja hiukset: Piia Hiltunen

Malli: Emmi Granlund / Paparazzi

Kuvauspaikka: Hakola Studio, Helsinki

Tiedustelut: Andiata 09 622 5006, Dopp 040 195 2113, Glitter 09 7268 0780, Hálo 050 517 7172, Katri Niskanen 050 465 5903, La Matta 09 626 005, Liike 045 154 8870, Linda Toye 050 538 2859, Papu www.papustories.fi, Ril´s 044 735 0328, Ted Baker 09 750 775, Vimma 040 149 7638, Zio 020 749 7290, & Other Stories www.stories.com

Kasvovesi viimeistelee ihon puhdistuksen – kosmetologi kertoo, miten kasvovettä tulisi oikeaoppisesti käyttää

$
0
0

Kasvojen peseminen aamuin ja illoin on yksi ihonhoidon kulmakivistä. Monet erilaiset purnukat ja hoitotuotteet saavat ihonhoidon tuntumaan kuitenkin helposti liian monimutkaiselta. Puhdistustuotteen ja kosteusvoiteen lisäksi on silti yksi tuote, jota ei kannata jättää väliin – nimittäin kasvovesi.

– Nykyään kasvovedet ovat puhdistuksen täydentäjiä. Ne ovat toiminnallisia ja niissä on vaikuttavia raaka-aineita, jotka avaavat ihon vastaanottamaan hoitotuotteiden aktiiviaineita paremmin, SKY erikoiskosmetologi Mari Raiskinmäki kertoo.

Kasvovesi on sekä puhdistava että hoitava

Kasvovesi viimeistelee ihonpuhdistuksen. Se lasketaan enemmän puhdistavaksi tuotteeksi, vaikka sillä on myös hoitavia ominaisuuksia.

Lisäksi kasvovesi tasapainottaa ihon pH-arvon ihanteelliselle tasolle. Kasvoveden tarkoituksena onkin paitsi viimeistellä myös valmistella iho hoitotuotteita varten: hoitavat seerumit ja kosteusvoiteet imeytyvät paremmin kasvoveden jäljiltä.

– Kasvovesi lisätää omalle ihotyypille sopivan puhdistustuotteen jälkeen – ne ovat aina duo. Jos puhdistustuotteen jälkeen ei käytä kasvovettä, iho voi jäädä kuivan tuntuiseksi. Kasvovesi on pieni lisä ihonhoitoon, mutta sen vaikutuksen kyllä huomaa.

Kasvoveden voi levittää käsin, vanulapulla tai jos pullo on suihkemainen, voi sitä suihkauttaa suoraan iholle. Vanulappu on hyvä vaihtoehto, jos kasvoveden avulla haluaa puhdistaa vielä viimeisimmätkin meikit iholta. Kasvovedellä kostutettu vanulappu on myös yksi tapa puhdistaa ihoa aamulla.

Lue myös: 7 kasvonaamiota, jotka voit tehdä itse – ilman turhia lisäaineita

Kasvovesi on mahdollista levittää monella eri tapaa.

Kasvovettä voidaan levittää käsin, vanulapulla tai suihkuttaa suoraan pullosta.

Mistä tunnistaa hyvän kasvoveden?

Hyvä kasvovesi määräytyy oman ihotyypin mukaan. Esimerkiksi kuivalle tai atooppiselle iholle Raiskinmäki ei suosittele sellaista kasvovettä, jolla on ihohuokosia supistavia ja puhdistavia ominaisuuksia.

Rasvaiselle iholle taas kannattaa käyttää syväpuhdistavaa kasvovettä. Raiskinmäki muistuttaa, että kosteus on aina hyväksi iholle.

– Myös rasvoittuva, epäpuhdas iho hyötyy kosteudesta.

Kun etsii omalle iholleen sopivaa kasvovettä, täytyy aina muistaa katsoa, mitä ainesosia kyseinen tuote sisältää. Ainesosien listassa ylimpänä ovat ne, joita tuote sisältää eniten. Esimerkiksi erityistä kosteutusta kaipaavan kannattaakin varmistaa, että listan kärkipäässä mainitaan esimerkiksi hyaluronihappo. Listan kärjessä olevat elektrolyytit, kuten kalsium ja magnesium, kertovat puolestaan siitä, että kasvovesi on ihoa rauhoittava.

Isoin virhe, minkä kasvoveden kanssa voi Raiskinmäen mukaan tehdä, onkin jättää se käyttämättä.

Omat ihopulmat innostivat Kristina Pentin ja Mia Peltolan luonnonkosmetiikkayrittäjiksi: ”Aloin kehitellä kotona yksinkertaisia öljyseoksia ja testailla niitä iholleni”

$
0
0

Yrittäjä Mia Peltola, 56, on tehnyt sopimuksen kotipeltonsa pörriäisten kanssa. Hän leikkaa pellolle istuttamiaan kasveja – iisoppia, kehäkukkaa, piparminttua – pari kertaa kesässä, mutta jättää osan kasvamaan ja mehiläisten pölytettäväksi.

Elokuun loppupuolella kehäkukissa pörrää enää muutama pulska kimalainen, joilta Mia pyytää anteeksi kumartuessaan poimimaan kesän viimeiset kukat. Mia rakastaa kasvejaan, joita hän on ripotellut versomaan ympäri Kaarinan Piikkiössä sijaitsevaa kotipihaansa. Istutusten ohella maisemaa hallitsee Harvaluodon entinen kyläkoulu, josta Mia on yhdessä puolisonsa kanssa remontoinut kodin.

– Kun muutimme tänne viisi vuotta sitten, minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka hyödyntäisin valtavaa tonttia. Tiesin vain sen, että haluan istuttaa kasveja kaikkialle, Mia kertoo.

Ilman Harvaluodon kyläkoulua peltoineen ei olisi Mian yritystäkään, luonnonkosmetiikkatuotteita valmistavaa Luoto Cosmeticsia. Yrityksen perustamiseen tosin vaadittiin hiukan muutakin kuin sopivat tilat.

Mia halusi istuttaa ympäri Harvaluodon kyläkoulun pihaa kasveja, jotka ovat joko kauniita tai syötäviä ja parhaassa tapauksessa molempia.

Mia halusi istuttaa ympäri Harvaluodon kyläkoulun pihaa kasveja, jotka ovat joko kauniita tai syötäviä ja parhaassa tapauksessa molempia.

Mia halusi suunnitella saippuan, joka sopisi hänen omalle iholleen

Muutto pääkaupunkiseudulta saariston rauhaan herätti työuransa IT- ja hoitoalalla tehneessä Miassa kaipuun käsillä tekemiseen. Hektisten lähihoitajavuosien jälkeen yrttiviljelykurssi ja luonnonvaratuottajan opinnot tuntuivat askeleilta oikeaan suuntaan.

Ajatus yrittäjyydestä kypsyi opintojen edetessä. Kiristävän, kuivan ihon ja tuoksuherkkyyden kanssa pitkään elänyt Mia alkoi tunnistaa raaka-aineita, jotka pehmensivät ja hoitivat ihoa. Hän ihastui erityisesti yrttien ja merisuolan tasapainottaviin ominaisuuksiin.

– Halusin yksinkertaisesti suunnitella saippuan, joka sopisi omalle iholleni. Kesti vuoden ennen kuin olin tyytyväinen ensimmäisen saippuan väriin, muotoon ja koostumukseen.

Perinteisessä saippuanvalmistuksessa käytetään materiaalia ja energiaa mahdollisimman niukasti, joten se sopii myös ideologialtaan Mian arvoihin, joista tärkein on luonnon kestävän kehityksen tukeminen.

Näyttötyössään hänellä oli jo setti saippuoita, jotka opettaja kehotti suoraan kaupallistamaan. Yrittäjänä toimineen Peeta-tyttärensä rohkaisemana Mia perusti Luodon.

– Yrittäjäksi lähteminen tarkoitti minulle alusta alkaen kannattavuuteen pyrkimistä, mutta tiesin, että pienen käsityöläisyrittäjän polku tulee olemaan pitkä ja kapea. Tarvitaan vahvaa uskoa omaan tuotteeseen ja suurta innostuneisuutta, jotta tätä jaksaa.

Yrttien hyvää tekevät ainekset uutetaan öljyyn. Mian suosikki on lähitilalta saatava luomurypsiöljy.

Yrttien hyvää tekevät ainekset uutetaan öljyyn. Mian suosikki on lähitilalta saatava luomurypsiöljy.

Suomalainen luonnonkosmetiikka on nosteessa

Mia ei ole yritysideansa kanssa yksin. Suomen vanhin luonnonkosmetiikkayritys Frantsila on liki 40-vuotias. Sen rinnalle on viime vuosina noussut suuri määrä pienyrittäjiä, jotka vannovat luonnonmukaisuuden nimiin. Alalla uskotaan, että hype on vasta alussa.

Kosmetiikan kasvulukuja tarkkaileva Teknokemian yhdistys ei listaa luonnonkosmetiikkaa erikseen, mutta Pro luonnonkosmetiikka ry:n vuonna 2018 tekemässä kyselyssä yhdistyksen jäsenyritykset kertoivat keskimäärin 22 prosentin kasvusta. Kansainvälisissä ennusteissa luonnonkosmetiikan taas on arveltu kasvavan 8–10 prosentin vuosivauhtia.

Ravitsemuksessa jo pitkään näkynyt hyvinvointitrendi on todennäköisesti lisännyt luonnonkosmetiikan kysyntää. Kuluttajat miettivät yhä tarkemmin, mitä laittavat suuhunsa, kuka sen on tuottanut ja miten se vaikuttaa elimistöön. Nyt sama on laajentunut koskemaan aineita, joita laitetaan iholle.

Toinen, yhteiskunnallisesti merkittävämpi syy buumille on ihmisten tiedostavuuden lisääntyminen. Maapallon kantokyky, ympäristönsuojelu ja sitä kautta luonnonmukaisuus kiinnostavat.

Jatkokäsittelyä odottavan pihkan Mia on kerännyt lähimetsänsä puista. Hän tilaa raaka-ainetta myös keräilyalueelta Lapista.

Jatkokäsittelyä odottavan pihkan Mia on kerännyt lähimetsänsä puista. Hän tilaa raaka-ainetta myös keräilyalueelta Lapista.

Mia kerää ja kuivattaa raaka-aineina käytettävät kasvit kesäisin

Kesällä Harvaluodon kyläkoulun pihaa hallitsevan vanhan tammen lehvät varjostavat juuri sopivasti, ja talvella sama puu lehdettömänä sallii luonnonvalon tulvia sisään. Kosmetiikkatyöpajaksi muuntautunut koulun entinen keittiö on Mian lempimiljöö juuri valon vuoksi.

– Syksyisin ja talvisin saatan hautautua viikkokausiksi keittiöön, joten sen on syytäkin olla mieluinen, Mia nauraa.

Kesällä yritys lepää Mian pitäessä samassa pihapiirissä sijaitsevaa Lempi-kesäkahvilaa. Kokonaan yrittäjä ei silloinkaan Luodosta irrota, sillä raaka-aineina käytettävät kasvit – esimerkiksi iisopit, kehäkukat ja piparmintut – on kerättävä, kuivattava ja pussitettava kasvukauden aikana.

Saippuoiden ohella Mia valmistaa pajassaan kahta erilaista palasampoota sekä hoitovoiteita kasvoille ja keholle. Pienyrittäjänä hän tekee jokaisen tuotteen itse, pakkaa ja lähettää ne asiakkaille ja jälleenmyyjille. Kiireisinä aikoina, kuten joulusesongin alla, mies ja poika tulevat pakkausavuksi.

Tuotteita hinnoitellessaan Mia keskustelee tyttärensä kanssa, joka saattaa ehdottaa korkeampaa hintaa kuin mihin äiti suostuu. Vaikeinta on hinnoitella oma työ.

”Haluan, että yritykseni toiminta pysyy omissa näpeissäni”

Yrityksensä tarkkoja myyntimääriä Mia ei paljasta, mutta kertoo, että kahden toimintavuoden aikana hänen käsiensä kautta on kulkenut tuhansia saippuoita ja sampoita.

– Pidän toiminnan tarkoituksella juuri tämän kokoisena, sillä haluan, että se pysyy omissa näpeissäni. Jos toivoisin selvää kasvua, se vaatisi suuria investointeja ja aggressiivisempaa markkinointia.

Pakkausten graafisen suunnittelutyön ja kirjanpidon Mia ostaa ulkopuolelta, mutta yrityksen brändäyksestä ja sosiaalisesta mediasta vastaa tytär Peeta. Hän haluaa, että Luodon ilmeessä näkyy äidin pelkistetty ja harmoninen tyyli valmistaa tuotteita. Sosiaalisen median kuvissa taas esillä ovat minttu, peltokorte ja laventeli. Niillä Peeta tahtoo korostaa yrityksen ykkösvalttia: lähellä tuotettuja, luonnollisia raaka-aineita.

Jälleenmyyjätkin tytär on miettinyt tarkkaan. Kohderyhmä löytyy oman verkkokaupan ohella parhaiten pienistä ekoputiikeista tai designtapahtumista, mutta laajemman asiakaskunnan tavoittamiseksi tuotteita myydään myös esimerkiksi S-ryhmän Emotion-myymälöissä.

Mian tuotannossa suosimat kylmäpuristetut kasviöljyt ja -rasvat sisältävät vitamiineja, antioksidantteja ja mineraaleja.

Mian tuotannossa suosimat kylmäpuristetut kasviöljyt ja -rasvat sisältävät vitamiineja, antioksidantteja ja mineraaleja.

”Saan itse sielunhoitoa ja energiaa kasveilta – sitä ei voi rahassa mitata”

Jos Mia valmistaisi nyt tuote-erää myyntiin, hän olisi pukeutunut suojavaatteisiin eikä ulkopuolisilla olisi asiaa työpajaan. Tänään hän kuitenkin sulattaa jojobavahaa ja sheavoita lämpöhaudekattilassa vain havainnollistaakseen, kuinka pihkavoide syntyy. Osan pihkasta Mia on lohkonut puukolla irti lähimetsänsä kuusista, osa taas on peräisin keräilyalueelta Lapista. Hän suhtautuu raaka-aineeseen kunnioittavasti.

– Luonnossa pihka syntyy korjaamaan puuhun tullutta vauriota. On uskomatonta, kuinka sen tulehdusta lievittävien ominaisuuksien avulla voidaan hoitaa ja uudistaa myös ihmisen ihoa.

Mittakulhoon Mia on annostellut öljyn kanssa uutetun ja sitten puhtaaksi suodatetun pihkan. Kun vahan ja öljyn koostumus on oikeanlainen, pihkaöljy sekoitetaan joukkoon.

Pihkan mietoon tuoksuun Mia halusi yhdistää hoitavaa laventelia, yhtä lempituoksuistaan, vaikka Peeta yhdistelmää ensin epäilikin. Kaksikon välinen työnjako on kuitenkin selvä; äiti vastaa tuotteiden kehittelystä, tytär brändin.

Myös tuotteita hinnoitellessaan Mia keskustelee tyttärensä kanssa, joka saattaa ehdottaa korkeampaa hintaa kuin mihin äiti lopulta suostuu. Mian suosimat luomulaatuiset raaka-aineet maksavat enemmän kuin tavanomaisesti tuotetut, mikä näkyy tuotteen hinnassa, mutta vaikeinta on hinnoitella oma työ.

– Oman yrttimaan pitäminen ja luonnosta kerättävien kasvien käyttäminen on aikaa vievää ja kallista, mutta toisaalta saan itse sielunhoitoa ja energiaa kasveilta. Sitä ei voi rahassa mitata.

Yksi suurimmista trendeistä luonnonkosmetiikassa on zero waste -ajattelu, jolla pyritään minimoimaan pakkausjäte. Luodon saippuat kietaistaan kierrätettävään kääreeseen.

Yksi suurimmista trendeistä luonnonkosmetiikassa on zero waste -ajattelu, jolla pyritään minimoimaan pakkausjäte. Luodon saippuat kietaistaan kierrätettävään kääreeseen.

Mian elämänkatsomus peilaa nykyaikaisen luonnonkosmetiikan isänä pidetyn antroposofi Rudolf Steinerin filosofiaa, jonka mukaan luonnon kiertokulussa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Luonnonkosmetiikka alkoi kehittyä 1900-luvun alkupuolella steinerilaisten pohtiessa, kuinka viljely vaikuttaa kasviin, kasvi syöjäänsä ja syöjä taas ympäristöönsä.

Luonnonkosmetiikkaa ei määritellä laissa, mutta epävirallisesti se on kosmetiikkaa, jonka raaka-aineet ovat niin luonnollisia kuin mahdollista. Lisäksi ympäristöystävällisyyden ja eettisyyden tulee ohjata tuotantoa sen kaikissa eri vaiheissa. Suurin ero synteettiseen kosmetiikkaan on raaka-aineiden määrässä. Siinä missä synteettisessä kosmetiikassa sallitaan noin 15 000–20 000 eri raaka-ainetta, luonnonkosmetiikassa sallittujen raaka-aineiden määrä on vain murto-osa siitä.

Kristina alkoi kehitellä omalle iholleen sopivia öljyseoksia kotona

Vähemmän on enemmän on pääajatus myös Laponie of Scandinavia -luonnonkosmetiikkayrityksen takana. ”Ainesosaminimalistiksi” itseään kutsuvan yrityksen tuotteissa on yhtä lukuun ottamatta käytetty enimmillään kymmentä eri raaka-ainetta per tuote. Laponien perustaja ja toimitusjohtaja Kristina Pentti, 42, löysi niukan ihonhoitoideologian yrityksen ja erehdyksen kautta.

Teini-ikäisenä Kristina kulki hiukset kasvojensa peittona ja häpesi ihoaan, joka oli alkanut kukkia murrosiän kynnyksellä. Aknea seurasi ruusufinni, kivuliaita ihotulehduksia, perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma…

– Testasin varmaan kaikkia markkinoilla olevia kosmetiikkatuotteita, ravasin ihohoidoissa ja kokeilin eri lääkityksiä. Osa auttoikin hetken, mutta mistään en saanut pysyviä tuloksia, Kristina muistelee.

Pikkuhiljaa hän alkoi tunnistaa aineita, joihin hänen herkkä ihonsa reagoi. ”Pahislistalle” päätyivät muun muassa hajusteet ja tietyt säilöntäaineet. Lopulta listasta tuli niin pitkä, että oli helpompi nimetä aineet, jotka iho kelpuutti, kuten kasviöljyjä sisältävät voiteet. Löytyi pysyvä rakkauskin, arganöljy.

– Innostuin öljyistä niin, että aloin kehitellä kotona yksinkertaisia öljyseoksia ja testailla niitä iholleni, Kristina kertoo.

Laponie of Scandinavian vuonna 2018 lanseeratun kasvoöljyn takana oleva kehitystyö oli siis aloitettu parikymppisen Kristinan kotikeittiössä jo 20 vuotta aiemmin.

Raaka-aineiden tuotantomenetelmien pitää kestää päivänvaloa. Laponien Kristina Pentti ja Jaana Ailus vaativat tuottajilta kattavat dokumentit ja myös vierailevat tehtaissa, jos se on mahdollista.

Raaka-aineiden tuotantomenetelmien pitää kestää päivänvaloa. Laponien Kristina Pentti ja Jaana Ailus vaativat tuottajilta kattavat dokumentit ja myös vierailevat tehtaissa, jos se on mahdollista.

Kemistin löytäminen oli vaikeaa

Täällä haisee viina! Aika harvalla työpaikalla alkoholin lemahdus olisi positiivinen asia, mutta kemisti Jaana Ailuksen, 36, työtiloissa se on suorastaan edellytys. Laponien laboratoriossa, jossa hän yhdessä Kristinan kanssa kehittelee uusia tuotteita, puhtaus on kaiken a ja o. Viinahöyryjen takana ei siis ole pitkäksi venähtänyt ilta, vaan pintojen desinfiointiin käytetty vahva alkoholiliuos.

Laboratoriossa tuoksujen sekamelska saattaa ajoittain olla voimakas, mutta valmiit tuotteet ovat hajusteettomia tai tuoksuvat korkeintaan miedosti.

Laboratoriossa tuoksujen sekamelska saattaa ajoittain olla voimakas, mutta valmiit tuotteet ovat hajusteettomia tai tuoksuvat korkeintaan miedosti.

Englannissa kosmetiikkakemian maisteritutkinnon suorittanut Jaana päätyi otaniemeläisen laboratorion kemistiksi ja Laponien osakkaaksi siksi, ettei kukaan muu ollut uskaltanut.

– Ravasin tehtaissa etsimässä yhteistyökumppania, mutta kemistit vain pudistelivat päätään: noin vähillä raaka-aineilla tuotteiden tekemisestä tulee liian vaikeaa. Jaana oli ensimmäinen, joka sanoi, että tulkoon vaan vaikeaa, yritetään! Kristina kertoo.

Kun Jaana astui Laponien remmiin, laboratoriosta tuli itseoikeutetusti hänen valtakuntansa, mutta Kristina on ollut vähintäänkin innokas oppilas.

– Jaana on loistava opettaja! Alkuun hän joutui tosin jatkuvasti muistuttamaan minua suojahanskoista. Nyt se viimeinkin tulee selkärangasta, Kristina nauraa.

Jaanan mukaan synteettisen raaka-aineen käyttäminen voi joskus olla ekologisempaa kuin luonnonmukaisen. Esimerkiksi vaarantunutta santelipuuta hän ei tuotteissaan käyttäisi.

Jaanan mukaan synteettisen raaka-aineen käyttäminen voi joskus olla ekologisempaa kuin luonnonmukaisen. Esimerkiksi vaarantunutta santelipuuta hän ei tuotteissaan käyttäisi.

Monitoimivoide valmistetaan ja purkitetaan omin käsin

Tuotekehittelylabra on pieni mutta sisältää kaiken tarpeellisen: pH-mittarin, säilyvyyttä testaavan lämpökaapin, tarkkuusvaa’an, magneettisekoittimet… Ionisoitu vesikin tulee suoraan hanasta. Homogenisaattori Turrax on Jaanan ylpeys ja ansaitsee erillisen esittelyn.

– Turrax sekoittaa oikein kunnon sörsselit, joten pääsemme täälläkin hyvin lähelle tehtaan tuotantotapaa, Jaana kertoo.

Tuotannon volyymi toki on toinen kuin tehtaalla, kun superkoneita on yksi ja tekijöitä kaksi. Laponie-sarjaan kuuluu kahdeksan tuotetta, joista seitsemän valmistetaan tehtaissa Porvoossa ja Ruotsissa. Monitoimivoiteen, balmin, naiset valmistavat ja purkittavat omin käsin laboratoriossaan.

– Tähän on päädytty, koska yksikään testattu tuotantolaitos ei ole onnistunut tekemään voidetta meidän kriteeriemme mukaan. Valmis voide pitää purkittaa juuri tietyssä lämpötilassa, jotta sen koostumus pysyy täydellisenä.

– Viimeksi valmistimme balmia 3 000 purkin erän. Vietimme kolme päivää labrassa täydessä suojavarustuksessa hikoillen. Voidetta oli kaikkialla silmälaseja ja kengänpohjia myöten. Sen jälkeen ei tehnyt pariin päivään mieli nähdäkään koko balmia. Mutta sai siitä ainakin hauskaa materiaalia sometileille, Kristiina virnistää.

Myös Jaanan ajoi kosmetiikka-alalle pettymys omaan ongelmaihoon. 

Myös Jaanan ajoi kosmetiikka-alalle pettymys omaan ongelmaihoon. – Ensin halusin oppia peittämään sen, nyt haluan hoitaa sitä.

”Pienikin yrittäjä voi helposti pistää pystyyn verkkokaupan”

Kristina uskoo, että lisääntyneen ympäristövastuullisuuden ohella digitalisaatio on yksi suurimmista syistä siihen, että uusia luonnonkosmetiikkafirmoja perustetaan kiihtyvällä tahdilla.

– Pienikin yrittäjä voi helposti pistää pystyyn verkkokaupan, jonka kautta myydä tuotteita ilman välikäsiä. Somessa taas on helppo markkinoida ja löytää asiakkaita, jotka jakavat yrityksen arvot.

Matka yrityksen perustamisesta kannattavuuteen vaatii alkuvuosien mittavien investointien lisäksi vahvaa visiota. Kun Kristina perusti Laponien, päätti hän heti tavoitella jalansijaa kansainvälisillä markkinoilla. Siksi esimerkiksi kotisivujen ja somekanavien kieleksi valikoitui englanti. Nimenä hän halusi hyödyntää vanhaa suomalaista ihonhoitobrändiä Laponieta (Lappi ranskaksi), jonka toivoi vetoavan pohjoisen puhtaasta luonnosta viehättyviin ulkomaalaisiin.

”Ravasin tehtaissa etsimässä yhteistyökumppania, mutta kemistit vain pudistelivat päätään: noin vähillä raaka-aineilla tuotteiden tekemisestä tulee liian vaikeaa.”

Reilun kahden vuoden aikana Laponieta on myyty 25 eri maassa, mutta kansainvälisten kenttien valloittaminen on käynyt hitaammin kuin laponielaiset ovat odottaneet.

– Parhaiten ideamme tuntuu iskeneen läpi maissa, joissa luonnonkosmetiikalle on jo kysyntää, kuten Saksassa, Englannissa ja Ruotsissa. Kansainvälistymisen suhteen olemme kuitenkin vielä hyvin alkuvaiheessa, Kristina sanoo.

Hän uskoo, että menestymisen kannalta olennaista on kyky erottua muista samankaltaisista yrityksistä.

– Täytyy löytää oma lokeronsa, niche, valtavilta markkinoilta. Meidän juttumme on mahdollisimman lähellä ja kestävästi tuotetut vegaaniset ja kasviperäiset raaka-aineet, jotka sopivat herkälle ja ongelmalliselle iholle, Kristina kiteyttää.

Aina ’mahdollisimman lähellä’ ei tarkoita Suomessa tuotettuja raaka-aineita, sillä esimerkiksi sarjan kasvovedessä käytetylle, Saksassa tuotetulle ektoiinille naiset eivät ole keksineet kotimaasta sopivaa korvaajaa. Toisaalta taas se toimivin öljy, Fazerin kauraöljy, löytyi ihan läheltä.

– Koska tuotteiden pitää sopia herkkäihoisille, olemme tarkkoja esimerkiksi siitä, ettei raaka-aineiden uutossa käytetä alkoholia. Kestävyysnäkökulmasta taas vaikkapa öljyteollisuuden jalosteet, petrokemikaalit, eivät käy meille, Kristina sanoo.

Jaana ja Kristina kehittelevät tuotteitaan hartaudella. Idean syntymisestä lanseeraukseen saattaa kulua neljäkin vuotta.

Jaana ja Kristina kehittelevät tuotteitaan hartaudella. Idean syntymisestä lanseeraukseen saattaa kulua neljäkin vuotta.

”Olen onnellinen kuullessani, että olemme voineet auttaa jotakuta”

Joskus laboratoriosta kajastaa valo vielä iltaisinkin. Silloin Kristina tai Jaana on saattanut hiippailla sinne yöpuvussaan saatuaan idean, jonka testaaminen ei voi odottaa aamuun. Toisinaan Kristina istuu yömyöhään vastaamassa sähköposteihin, joissa kysytään neuvoja ihonhoitoon tai kerrotaan ongelmien jo ratkenneen.

– Erityisen onnellinen olen kuullessani, että olemme voineet auttaa jotakuta. Tiedän kokemuksesta, kuinka paljon hankala iho voi rassata itsetuntoa.

Kristina ja Jaana ovat tottuneet työskentelemään pienissä tiloissa tiiviisti lähekkäin. – Viihdymme hyvin yhdessä samankaltaisen huumorintajumme vuoksi. Riitoja emme saa aikaiseksi lainkaan.

Kristina ja Jaana ovat tottuneet työskentelemään pienissä tiloissa tiiviisti lähekkäin. – Viihdymme hyvin yhdessä samankaltaisen huumorintajumme vuoksi. Riitoja emme saa aikaiseksi lainkaan.

Juttua varten on haasteltu Pro luonnonkosmetiikka ry:n asiantuntijaa, estenomi Maria Varonia. Lähteenä on käytetty myös Maria Varonin kirjaa Elävä iho.

Suomalainen kosmetiikka kiinnostaa – mikä on alalla nousussa?

Kysyimme kahdelta kotimaiselta kosmetiikkayritykseltä, mistä kosmetiikka-alalla nyt innostutaan niin raaka-aineisiin kuin ympäristövastuullisuuteen liittyen.

Lumenen tuotekehitys- ja vastuullisuusjohtaja Tiina Isohanni:

”Tällä hetkellä olemme innoissamme kotimaisesta luomuhamppuöljystä ja kauraksylitolista, Fazerin innovaa- tiosta, jota pääsimme hyödyntämään kosmetiikassa ensimmäisinä maailmassa. Seuraaviksi raaka-ainehiteiksi ennustan mikroleviä jalosteineen sekä eri puista saatavia raaka-aineita. Fermentointi raaka-aineiden valmistuksessa lisääntynee tulevaisuudessa, samoin ihon mikrobiomiin liittyvät aineet. Yksi tapa vähentää ympäristön kuormitusta on elintarvike- ja metsäteollisuudesta ylijääneiden raaka-aineiden, sivuvirtojen, hyödyntäminen. Kosmetiikka-alan kansainvälisillä foorumeilla sivuvirroista on alettu puhua vasta viime vuosina. Lumenella teollisuuden sivuvirtoja on hyödynnetty jo 20 vuotta.”

Laponie of Scandinavian toimitusjohtaja Kristina Pentti:

”Uskon, että ihonhoidossa jo vallalla oleva trendi käyttää A-vitamiinia johdannaisineen tulee kasvamaan, sillä sen kyky uudistaa ihoa on kiistaton. Ympäristövastuullisuuden näkökulmasta taas on välttämätöntä etsiä korvikkeita mikromuoville.”

Näyttävä lettikampaus onnistuu jokaiselta, joka osaa tehdä perusletin – katso Ida Jokikunnaksen hiustutoriaali

$
0
0

Boheemi letitys ja muutoin kiiltävät hiukset luovat näyttävän kokonaisuuden – tämä lettikampaus sopii juhlaan. Monimutkaisen näköinen lettiosa ei vaadi sorminäppäryyttä tai taitoa. Suorista tai kiharra loput hiukset kiiltäviksi ja liikkuviksi.

Katso videolta Ida Jokikunnaksen ohjeet, miten lettikampaus syntyy:

1. Suihkuta hiuksiin kohottavaa rakennesuihketta ja harjaa hiukset läpi. Tee jakaus haluamaasi kohtaan ja erota sitten reilu osio hiuksia kohdasta, johon haluat letityksen toteuttaa.

2. Jaa erottamasi hiusosio kolmeen osaan ja letitä jokainen osio. Letitä suosiolla löysästi. Kiinnitä letit latvoista ohuilla, läpinäkyvillä hiuslenkeillä. Vetele hellästi jokaisesta letistä hiuksia leveyssuunnassa niin, että leteistä tulee runsaamman näköiset. Näin saat ohuistakin leteistä muhkeat. Valmis lettikampaus saa näyttää boheemilta. Kun kampaus muuten on silkkisen sileä, lettien rouheus tuo siihen hyvää kontrastia.

3. Tee seuraavaksi kolmesta letistä yksi letti. Letitä se todella löysästi ja kiinnitä lopuksi latvasta hiuslenkillä.

4. Lopuksi kiinnitä hiuspinneillä muhkea letti myötäilemään ohimoa ja piilota pinneillä letin latva muiden hiusten alle. Pinnien avulla saat muotoiltua kampauksen ja lisättyä siihen kuohkeutta. Viimeistele lettikampaus hiuskiinteellä sekä kiiltosuihkeella.

Lettikampaus syntyi näillä tuotteilla

Ida Jokikunnas/Four Reasons Professional.

Pohjalle kosteisiin hiuksiin Fiber Mousse -kuituvaahto, joka antaa pitkäkestoista tukea ja tekee hiuksista ihanan kuohkeat. Kuivattuihin hiuksiin Body Boost -volyymisuihke antamaan rakennetta. Viimeistelyyn Extreme Hold Spray -hiuskiinne sekä lisäkiiltoa tuomaan Dry Shine Spray -kiiltosuihke.


Syötkö leipäsi aina tietyllä tavalla? Nämä leivät saattavat aiheuttaa kylmiä väreitä – katso kuvat kauhuleivistä, jotka on täytetty aivan väärin

$
0
0

On monia tapoja, miten voileivän voi koota. Tunnetuin kiista lienee, miten päin juusto ja leikkele kuuluvat leivän päälle. Monen mielestä leivän täytyykin olla täytetty juuri tietyllä tavalla. Kaikki muu tuntuu vain väärältä – jopa kammottavalta.

Kokosimme erilaisia kauhuleipiä, jotka voivat leipään neuroottisesti suhtautuvalle aiheuttaa kylmiä väreitä – kuvittele esimerkiksi leipä, joka on täytetty tomaatinkannoilla. Kammottavaa, eikö?

Katso kuvat, jos uskallat, ja äänestä, mikä leivistä oli mielestäsi kaikista kammottavin!

Lue myös: Sämpylät ilman hiivaa, nopeat pannurieskat ja 4 muuta nopeaa leipäohjetta

1. Salaatti päällä

2. Voijuustoleipä

3. Leipä tomaatinkannoilla

4. Grillattu salaattileipä

5. Paprikaleipä

6. Paahtoleivän kantapala suolakurkuilla

7. Reunaleipä

8. Voisämpylä

Oletko kauhuelokuvien ystävä? Testaa, kuinka hyvin tunnet suosituimmat kauhuklassikot!

$
0
0

Siinä missä romanttiset elokuvat muistetaan koskettavista rakkaustarinoistaan ja musikaalielokuvat tanssijalkaa vipattavista hiteistään, parhaat kauhuelokuvat karmivat selkäpiitä ja saavat ihon kananlihalle vielä katsomisen jälkeenkin.

Kummitus- ja kauhutarinoiden ystävät pääsevät nyt testaamaan tietonsa Annan aavemaisessa testissä. Kuinka hyvin sinä tunnet kauhuelokuvien klassikot?

Vaatesuunnittelija Antti Laitinen taitaa rennon tyylikkään pukeutumisen – katso, millaiset ovat tyylikkäät toimistoverkkarit

$
0
0

Millainen on oma tyylisi?

Tyylini on rento mutta harkittu. Yleensä koordinoin asuni värit, eli esimerkiksi vyö ja sukat voivat olla samanväriset. Kokomusta asu ei tunnu luontevalta, joten yhdistän mustaan jotakin värikästä.

Pidän vaatteista, jotka ovat niin mukavia, että en edes huomaa niitä päälläni. En halua, että minulle tulee pönötysolo.

Ostan vaatteita, jotka kestävät sekä käyttöä että aikaa. Haluan myös, että vaatteet ovat hienostuneita eikä niissä ole elementtejä, jotka alkaisivat jossakin vaiheessa ärsyttää. Myös vaatteen värillä on väliä. Omia lempivärejäni ovat okra ja sininen.

Käytän arkena paljon univormua eli t-paitaa, housuja ja takkia. Kemut ovat sitten eri asia, ja niihin valmistautuessani laitan päälleni jotakin juhlavaa.

Lue lisää: Yhdellä trikoomekolla pärjää missä vain – katso Annukka Salosen ihana tyyli

Bleiseri on Antin suunnittelema mallikappale. Frennin malliston Sampo-housuja Antti kutsuu toimistoverkkareiksi.

Bleiseri on Antin suunnittelema mallikappale. Frennin malliston Sampo-housuja Antti kutsuu toimistoverkkareiksi.

Antti Laitinen, miten työsi vaikuttaa pukeutumiseesi?

Olen Frennin pääsuunnittelija ja käytän ja kokeilen suunnittelemiani vaatteita. Haluan tietää, miltä vaate tuntuu päällä.

Materiaali on minulle olennainen asia. Sen pitää olla mukavan tuntuinen, vaatteen käyttötarkoitukseen sopiva ja kestävä.

Työni vuoksi kiinnitän huomiota myös siihen, miten vaatteet valmistetaan. Vastuullisen tuotannon merkitys korostuu koko ajan enemmän.

Mikä on sinusta tyylikästä?

Tyylikkyys muodostuu siitä, että pukeutuminen ja persoona puhuvat samaa kieltä, eikä vaatteita ole vain lätkäisty päälle. Tyyli on persoonallisuuden jatke.

Mistä ostat vaatteesi?

Ostan vaatteita verkkokaupoista ja ulkomaanmatkoilta. Ulkomailta hankin usein sellaisia vaatteita ja asusteita, joita ei saa Suomesta.

Nuorempana tein enemmän impulssiostoksia ja silloin saatoin tehdä myös huteja. Nykyään harkitsen pitkään, katselen ja pohdiskelen. Vaatekaupassa olen kummallinen asiakas, sillä tutkin vaatteet tarkkaan sekä sisä- että ulkopuolelta ja tunnustelen materiaalia.

Parkatakki on mallikappale. Jalassa Antilla on Pomarin huopalenkkarit. Sukat ovat Henrik Vibskovin mallistosta.

Parkatakki on mallikappale. Jalassa Antilla on Pomarin huopalenkkarit. Sukat ovat Henrik Vibskovin mallistosta.

Mihin satsaat pukeutumisessasi?

Satsaan materiaaliin, laatuun ja mukavuuteen. Käytän luonnonmateriaaleja, kuten pellavaa, villaa ja jonkin verran myös luomupuuvillaa. Myös uusista muuntokuiduista, kuten viskoosista, lyocellista ja bambusta, tehdyt vaatteet ovat miellyttäviä päällä.

Lue lisää: Miestenvaatemalliston perustaneiden Jarkon ja Antin kalliolaiskaksiosta löytyy pirttikalusto ja harkittuja väripilkkuja

Antti Laitinen, millaisia asusteita käytät?

Aiemmin käytin nahkakenkiä, nykyään minulla on käytössäni lenkkareita. Muoti ja sen myötä myös minun pukeutumiseni on muuttunut rennompaan suuntaan.

Minulla on monta Tikaun huivia, jotka ovat täyttä villaa. Käytössäni on myös muutama lippalakki ja erivärisiä pipoja.

Solmion käyttöaste on minulla nolla prosenttia, sillä rusetti on mielestäni kiinnostavampi ja sen pukeminen on eräänlainen statement. Koruina käytän hopeasormuksia, sillä mielestäni hopea on kultaa raikkaampi metalli.

Pidän Freitagin kierrätys­materiaaleista tehdyistä laukuista. Ne ovat yksilöllisiä, värikkäitä ja käytännöllisiä, sillä ne hylkivät vettä ja likaa.

Tätä asua Antti kutsuu design-hässäkäksi. Paita on Issey Miyaken ja housut Dries van Notenin. Värikkäät sukat ovat Happy Socksin mallistosta.

Tätä asua Antti kutsuu design-hässäkäksi. Paita on Issey Miyaken ja housut Dries van Notenin. Värikkäät sukat ovat Happy Socksin mallistosta.

Mistä saat ideoita tyyliisi?

Saan inspiraatiota elämästä. Vaatesuunnittelijan ammattitauti on katsella koko ajan ihmisten tyylejä kaupungin kaduilla ja kahviloissa.

Seuraan muotia Instagramissa, sillä siellä näkee kaikenlaista. Seuraan myös muita muotisuunnittelijoita, erityisesti Issey Miyakea ja Dries van Notenia. Saan ideoita tyyliini myös taidenäyttelyistä.

Kenen tyyliä ihailet Antti Laitinen?

Ihailen ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman tyylinsä. Jorma Uotinen on aina karismaattinen. Lauri Tähkä on kiinnostava, sillä hän on löytänyt itselleen uuden, aikuisen miehen tyylin.

Antti Laitinen, 48

Työ: Vaatesuunnittelija, Frenn-vaatemerkin pääsuunnittelija.

Perhe: puoliso Jarkko Kallio.

Ajankohtaista: MasterChef Suomi -ohjelmassa nähdään Antin suunnittelemia vaatteita. Frenn sai tänä vuonna parhaat pisteet Eettisen kaupan puolesta ry:n vuosittaisessa kotimaisten vaatebrändien vastuullisuusvertailussa.

Haluatko päästä ihonpuhdistuksessa helpolla? Misellivesi on vaivaton käyttää, mutta muista nämä asiat sen käytössä

$
0
0

Mitä misellivesi tarkoittaa?

Misellivesi on vesimäinen tuote, joka puhdistaa kasvojen ihon meikistä, liasta, pölystä ja saasteista, irrottaa sitkeänkin silmämeikin ja korvaa myös kasvoveden. Kaikki puhdistusvedet eivät ole misellivesiä. Misellit eli hiukkaset imevät itseensä likaa, rasvaa ja meikkiä magneetin tavoin. Siksi misellivesi sopii niin ihon kuin silmämeikinkin puhdistukseen, joskaan kaikki misellivedet eivät tepsi vedenkestävään silmämeikkiin.

1. 

Nuxe Very Rose 3-in-1 Soothing Micellar Water -misellivesi sopii erityisesti herkälle iholle. Tuoksuu ihanasti ruusulle, 200 ml 18 e.

Miksi misellivesi on niin kätevä?

Misellivesi on laiskan ihonhoitajan paras kaveri. Tarvitset vain yhden puhdistusaineen, eikä sitä tarvitse huuhdella pois vedellä. Misellivesi onkin loistava putsari matkoilla, treenikassissa tai mökillä. Riittää, että mukana on vanulappuja. Kostutat vanulapun misellivedellä ja pyyhit kasvojasi sillä niin kauan, ettei lappuun irtoa enää likaa. Halutessasi voit viimeistellä puhdistuksen virkistävällä kasvovedellä. Se on jopa suotavaa, jos sinulla on rasvainen tai sekaiho.

Misellivesien lisäksi tarjolla on myös misellivaahtoja, -maitoja ja -liinoja. Vaahto pitää kuitenkin huuhtoa pois vedellä. Miselliliinojen kanssa taas ei tarvita edes erillisiä vanulappuja.

Nivea MicellAir Expert Make-Up Remover Wipes -puhdistusliinat poistavat myös vedenkestävän meikin, 20 kpl 4,50 e.

Nivea MicellAir Expert Make-Up Remover Wipes -puhdistusliinat poistavat myös vedenkestävän meikin, 20 kpl 4,50 e.

Misellivesi sisältää myös hoitavia ainesosia puhdistavien misellien lisäksi. Useimmat vesistä kosteuttavat ihoa. Herkän ihon vedet myös rauhoittavat sitä, ja rasvaisen ihon misellivedet tasapainottavat talineritystä. Nykyvedet ovat niin puhdistavia, että voit hyvällä omallatunnolla puhdistaa misellivedellä ihosi vaikka joka ilta. Jos iho osoittaa ärtymisen merkkejä tai siihen alkaa tulla näppyjä, on syytä miettiä, pitäisikö ottaa käyttöön hivenen tehokkaampi puhdistustuote.

A-derma-apteekkisarjan trendikästä kauraa sisältävä Rheacalm Micellar Milk -puhdistusmaito sopii kuivalle ja herkälle iholle, 200 ml 16,50 e.

A-derma-apteekkisarjan trendikästä kauraa sisältävä Rheacalm Micellar Milk -puhdistusmaito sopii kuivalle ja herkälle iholle, 200 ml 16,50 e.

Sopiiko misellivesi kaikille?

Misellivesiä on tarjolla kaikille ihotyypeille. Jos ihosi on herkkä tai helposti kuivuva ja ärtyvä, valitse vesi, jossa ei ole hajusteita tai ihoa kuivattavaa alkoholia. Myös rasvoittuvalle iholle löytyy misellivesiä, mutta jos ihosi tuppaa tukkeutumaan helposti, voi misellivesi olla huono valinta. Ihon talineritystä tasapainottava, hellävaraisesti kuoriva ja mahdollisesti myös syväpuhdistava puhdistusgeeli tai -vaahto voi olla parempi vaihtoehto ainakin kasvojen iltapuhdistukseen. Sama neuvo pätee myös silloin, jos käytät paksua meikkiä tai runsaasti aurinkovoidetta. Tosin silloin puhdistusöljy voi olla paras valinta.

Myös joissakin misellivesissä on öljyä. Silloin ne irrottavat kaikkein sitkeimmänkin meikin.

Apteekkituote La Roche-Posay Effaclar Eau Micellaire Ultra -misellivesi sopii etenkin rasvoittuvalle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle, 200 ml 16 e.

Apteekkituote La Roche-Posay Effaclar Eau Micellaire Ultra -misellivesi sopii etenkin rasvoittuvalle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle, 200 ml 16 e.

Pitääkö iho puhdistaa joka ilta?

Iho on syytä puhdistaa joka ilta, vaikka ei käyttäisi meikkiä. Hiki ärsyttää ihoa, rasva houkuttelee mikrobeja, saasteet sameuttavat ihoa eivätkä hoitavat aineetkaan imeydy likakerroksen läpi, ainakaan yhtä tehokkaasti kuin puhdistetulle iholle.

Mádara Micellar Water -misellivesi kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Luonnonkosmetiikkaa, 100 ml 17 e.

Mádara Micellar Water -misellivesi kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Luonnonkosmetiikkaa, 100 ml 17 e.

RVB Lab -apteekkisarjan 3-in-1 Two-Phase Micellar Lotion -misel­livesi irrottaa myös vedenkestävän meikin, 200 ml 41 e.

RVB Lab -apteekkisarjan 3-in-1 Two-Phase Micellar Lotion -misel­livesi irrottaa myös vedenkestävän meikin, 200 ml 41 e.

Luonnollisena hehkuva iho on isoin meikkitrendi – näin sen tekevät valkokankaan säteilevät tähdet

$
0
0

Kosteuta ihoa sisältä ja ulkoa kuten Jennifer Aniston

Jotta iho hehkuisi parhaalla mahdollisella tavalla, sen pinnan pitää olla pehmeä. Sileä pinta taittaa valoa kauneimmin.

Tee kuten näyttelijä Jennifer Aniston, 51, ja aloita sädehtivän ihon tavoittelu kuorimalla kuiva ja karhea pinta pois. Levitä kuoritulle iholle naamio. Naamioinnin jälkeen levitä iholle mahdollisimman kosteuttava voide.

Tähden tärkein vinkki raikkaaseen ja säteilevään ihoon on kuitenkin vesi – sisäisesti nautittuna. Sitä näyttelijä juo jopa kolme litraa päivässä ja on vakuuttunut siitä, että se on hänen upean ihonsa salaisuus.

Iho saa nyt hehkua luonnollisena. Sen tietää myös Jennifer Aniston.

Iho saa nyt hehkua luonnollisena. Sen tietää myös Jennifer Aniston.

Näin saat valoa iholle

Jotta ihosi hehkuisi kuin Jenniferillä, ammenna lisävaloa purkista. Kerrosta valoa iholle: levitä pohjalle ihoa heleyttävä meikinpohjustustuote tai lisää highlighteria sävyttävän päivävoiteen joukkoon. Sudi lisäksi kasvojen korkeimpiin kohtiin (otsan keskikohta, kulmaluut, nenänvarsi, poskipäiden yläreuna ja leuankärki) valoa heijastavaa puuteria. Jos ihosi on kuiva, käytä valopuuterin sijaan mieluummin valovoidetta.

Älä unohda poskipunaa

Vaikka pääosassa on kuulaana säteilevä iho, ei poskipunaa kannata unohtaa. Jenniferkään ei unohda. Hänellä on aina heleän pinkkiä poskipunaa poskien pyöreimmille kohdille siveltynä. Kaikkein luonnollisin ja kuulain lopputulos tulee voidemaisella punalla. Taputtele voidemainen puna poskille sormin. Sormiesi lämpö sulattaa punan, ja se on tällöin helpompi häivyttää kuin siveltimellä sudittuna. Vaikka säteily onkin nyt se juttu, vältä kimaltelevia punia. Punauksen kuuluu näyttää siltä kuin olisit juuri tullut rivakalta kävelyltä – eikä kukaan punastu kimaltavaksi.

 

Lancôme Hydra Zen Glow -hoitovoide kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, 49 e.

Lancôme Hydra Zen Glow -hoitovoide kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, 49 e.

Frank Body Glow Mask on kosteuttava, kofeiinipitoinen kasvonaamio, joka poistaa turvotusta kasvoilta ja heleyttää ihoa, 26 e.

Frank Body Glow Mask on kosteuttava, kofeiinipitoinen kasvonaamio, joka poistaa turvotusta kasvoilta ja heleyttää ihoa, 26 e.

Beautyblender Glass Glow Shinelighter on läpinäkyvä highlighter, joka antaa iholle upean luonnollisen hehkun ilman kimalletta. Valovoidetta voi käyttää myös luomilla ja huulilla, 27 e.

Beautyblender Glass Glow Shinelighter on läpinäkyvä highlighter, joka antaa iholle upean luonnollisen hehkun ilman kimalletta. Valovoidetta voi käyttää myös luomilla ja huulilla, 27 e.

Oriflamen The One Face Styler Highlighter -korostuspuikolla maalaat helposti ja nopeasti lisävaloa kasvojen korkeimmille kohdille, 18 e.

Oriflamen The One Face Styler Highlighter -korostuspuikolla maalaat helposti ja nopeasti lisävaloa kasvojen korkeimmille kohdille, 18 e.

Yves Rocher Highlighter Stick -korostuspuikko on helppo levittää ja häivyttää, 12 e.

Yves Rocher Highlighter Stick -korostuspuikko on helppo levittää ja häivyttää, 12 e.

Lumene Invisible Illumination Watercolor Blush on nestemäinen poskipuna, jossa on valoa heijastavia pigmenttejä, 30 e.

Lumene Invisible Illumination Watercolor Blush on nestemäinen poskipuna, jossa on valoa heijastavia pigmenttejä, 30 e.

Yves Saint Laurent Couture Blush -poskipuna antaa poskille raikkaan ja luonnollisen sävyn, 52 e.

Yves Saint Laurent Couture Blush -poskipuna antaa poskille raikkaan ja luonnollisen sävyn, 52 e.

BeautyAct Healthy Radiance Baked Blush Forever Blushing -poskipunassa on runsaasti pigmenttiä, joten sillä saa halutessaan vahvemmankin punauksen, 20 e.

BeautyAct Healthy Radiance Baked Blush Forever Blushing -poskipunassa on runsaasti pigmenttiä, joten sillä saa halutessaan vahvemmankin punauksen, 20 e.

Lily Lolo Star Dust on hohtava ja kimalteleva hohdepuuteri, jota voi levittää kevyesti poskipäille, olkapäille ja dekolteealueelle, 21 e.

Lily Lolo Star Dust on hohtava ja kimalteleva hohdepuuteri, jota voi levittää kevyesti poskipäille, olkapäille ja dekolteealueelle, 21 e.

Pidä iho kuultavana kuten Helen Mirren

Näyttelijä Helen Mirren, 75, on täydellinen esimerkki siitä, että ikääntyneen ihon meikissä vähemmän on ehdottomasti enemmän. Unohda siis paksut, mattapinnan antavat meikkivoiteet ja käytä joko sävyttävää päivävoidetta tai nestemäistä meikkivoidetta. Tai unohda ihon peittäminen täysin ja sivele meikin pohjalle ainoastaan valoa heijastavaa pohjustusvoidetta.

Jätä puuteri pölyttymään meikkipussiin, sitä ei aikuinen iho kaipaa etenkään silloin, kun haluat hehkua. Kiinnitä meikki sen sijaan mieluummin kosteuttavalla meikinkiinnityssuihkeella. Jos ihosi tuppaa kiiltelemään helposti, levitä meikin alle öljytön, meikin kiinnittävä primeri.

Helen Mirren todistaa, että maltillinen hehku korostaa kauniisti ikääntynyttä ihoa.

Helen Mirren todistaa, että maltillinen hehku korostaa kauniisti ikääntynyttä ihoa.

Käytä aikuisella iholla säihkettä maltillisesti

Kuten Helenin meikistä näkee, aikuiselle iholle sopii säihkettä paremmin vain hyvin maltillinen valon hehku. Parhaiten se syntyy, kun pohjustat meikin ihoa silottavalla ja meikin kiinnittävällä primerilla ja lisäät sävyvoiteen joukkoon pari tippaa nestemäistä highlighteria.

Punaa huulet kiillolla

Mattapuna ei ole paras valinta silloin, jos huulesi ovat kuivat tai kaventuneet vuosien myötä. Punaa huulet kiiltävällä tai hohtavalla punalla. Kiilto ja kimallus saavat huulet näyttämään täyteläisemmiltä. Voit myös piirtää rajat ihan hivenen oman huulirajasi yli joko nuden sävyllä tai käyttämäsi huulipunan sävyllä. Näin huulet näyttävät todellista pulleammilta. Rajaus myös estää punaa ja kiiltoa karkaamasta yli rajojen.

Gosh Facelift Primer Glass Skin -pohjustusvoide kirkastaa ihon väriä ja kiinteyttää ihoa, 22 e.

Gosh Facelift Primer Glass Skin -pohjustusvoide kirkastaa ihon väriä ja kiinteyttää ihoa, 22 e.

Kosteuttava L’Oréal Paris Skin Paradise -meikkivoide on loistava pohja luonnolliseen ja kuulaaseen meikkiin, 14 e.

Kosteuttava L’Oréal Paris Skin Paradise -meikkivoide on loistava pohja luonnolliseen ja kuulaaseen meikkiin, 14 e.

Kiinnitä meikki Urban Decay All Nighter Ultra Glow Setting Spray -suihkeella puuterin sijaan, 32 e.

Kiinnitä meikki Urban Decay All Nighter Ultra Glow Setting Spray -suihkeella puuterin sijaan, 32 e.

Diego dalla Palma Milano Prep & Fix Glow Mist Highlighter -suihkeessa on 3D-helmiä, jotka heijastavat valoa, 30 e.

Diego dalla Palma Milano Prep & Fix Glow Mist Highlighter -suihkeessa on 3D-helmiä, jotka heijastavat valoa, 30 e.

Aikuiselle iholle kehitetty, valoa heijastava By Raili Pro Glow Primer -pohjustustuote levitetään puhtaalle iholle ennen meikkivoidetta, 29 e.

Aikuiselle iholle kehitetty, valoa heijastava By Raili Pro Glow Primer -pohjustustuote levitetään puhtaalle iholle ennen meikkivoidetta, 29 e.

Lumene Invisible Illumination Instant Glow -sävyvoide yhdistää ihonhoidon ja meikin. Sen geelimäinen koostumus heleyttää ja kosteuttaa ihoa, 35 e.

Lumene Invisible Illumination Instant Glow -sävyvoide yhdistää ihonhoidon ja meikin. Sen geelimäinen koostumus heleyttää ja kosteuttaa ihoa, 35 e.

IT Cosmetics Hello Light Crème™ Highlighter Radiance on voidemainen korostusväri, joka valaisee ja kosteuttaa ihoa, 25 e.

IT Cosmetics Hello Light Crème™ Highlighter Radiance on voidemainen korostusväri, joka valaisee ja kosteuttaa ihoa, 25 e.

Vita Liberata Blur Luminosity -korostusvoide sopii käytettäväksi myös vartalolle, kuten dekolteelle, käsivarsille, olkapäille ja säärille. Sävy Rose toimii myös hienostuneena poskipunana, 34 e.

Vita Liberata Blur Luminosity -korostusvoide sopii käytettäväksi myös vartalolle, kuten dekolteelle, käsivarsille, olkapäille ja säärille. Sävy Rose toimii myös hienostuneena poskipunana, 34 e.

 Estée Lauder Pure Color Envy Kissable Lip Shine on ei-tahmainen, huulia kosteuttava geelimäinen huulikiilto, 30 e.

Estée Lauder Pure Color Envy Kissable Lip Shine on ei-tahmainen, huulia kosteuttava geelimäinen huulikiilto, 30 e.

Anna silmiesi säihkyä kuten Penelope Cruzilla

Vaikka kaiken keskipisteenä on kuulas ja heleä iho, saa meikissä olla jokin toinenkin katseen kiinnittävä yksityiskohta. Jos silmäsi ovat sinun valttisi, lisää niiden säihkettä, kuten näyttelijä Penelope Cruz, 46, tekee. Voit kuitenkin unohtaa sen ainaisen smokey eye -meikin ja sivellä luomille kimaltavaa nuden sävyä. Näin silmäsi loistavat, mutta meikki on edelleen hyvin hillitty ja luonnollinen.

Pidä meikin sävymaailma maltillisena

Penelopen luomet, posket ja huulet on meikattu lähes täysin sävy sävyyn. Lähes yksivärisen meikin ei suinkaan tarvitse olla tylsä. Juju on siinä, että kun yksi kohta meikissä kimaltaa tai kiiltää, toinen kohta on täysin matta. Kun meikki on näin hillitty ja sävymaailma yhtenäinen, isotkaan korvikset eivät ole yliampuvat. Katso vaikka.

Penelope Cruz tietää, että upeaan meikkiin ei tarvitse isoa väripalettia.

Penelope Cruz tietää, että upeaan meikkiin ei tarvitse isoa väripalettia.

Varjosta kasvot vain kevyesti

Jos ehdottomasti haluat käyttää varjostusta tai aurinkopuuteria kasvojen muotoiluun, sutaise sitä vain kevyesti poskien lommokohtiin, hieman leukaperiin ja ohimoille. Jotta aurinkopuuterin sävy on mahdollisimman luonnollinen, valitse vain asteen tai kaksi oman ihosi sävyä tummempi puuteri – ja ehdottomasti mattapuuteri. Hyvin vaaleaihoinen voi korvata varjostuksen tai aurinkopuuterin omaa ihonsävyään aavistuksen tummemmalla perinteisellä puuterilla.

Clarins Palette Ombre 4 couleurs -sarjan 2-in-1-luomivärissä yhdistyy luomen­pohjustus­tuote ja luomiväri, sävy 01 Fairy Tale Nude Gradation 50 e.

Clarins Palette Ombre 4 couleurs -sarjan 2-in-1-luomivärissä yhdistyy luomen­pohjustus­tuote ja luomiväri, sävy 01 Fairy Tale Nude Gradation 50 e.

IsaDora Single Power Eyeshadow on pehmeä luomiväri, joka antaa näyttävän, kimaltavan lopputuloksen, 14 e.

IsaDora Single Power Eyeshadow on pehmeä luomiväri, joka antaa näyttävän, kimaltavan lopputuloksen, 14 e.

Smashbox Halo Highlighter -korostusduon voide­mainen sävy levitetään sormin, puuterimainen sävy joko sormin tai siveltimellä, 29 e.

Smashbox Halo Highlighter -korostusduon voide­mainen sävy levitetään sormin, puuterimainen sävy joko sormin tai siveltimellä, 29 e.

NYX Professional Makeup Matte Body Bronzer Blush Light on aavistuksen punertava aurinkopuuteri, ja siksi sitä voi käyttää myös poskipunan sijaan, 11,50 e.

NYX Professional Makeup Matte Body Bronzer Blush Light on aavistuksen punertava aurinkopuuteri, ja siksi sitä voi käyttää myös poskipunan sijaan, 11,50 e.

MAC Radiant Matte Bronzing Powder Beige-Ing Beauty on voidemainen aurinkopuuteri, joka sopii erityisen hyvin kuivalle iholle, 25 e.

MAC Radiant Matte Bronzing Powder Beige-Ing Beauty on voidemainen aurinkopuuteri, joka sopii erityisen hyvin kuivalle iholle, 25 e.

Juostessa hankautuvat reidet, kiristelevä iho suihkun jälkeen, hikoilevat jalat – etsimme ratkaisut kuuteen yleiseen treenaajan ongelmaan

$
0
0

1. Ongelma: Reidet hankautuvat juostessa

Vahvat reiteni hiertävät juostessa toisiinsa. Iho alkaa punoittaa ja hankautuu.

Ratkaisu: Voit ehkäistä hankautumista levittämällä iholle tuotetta, joka tekee sille suojaavan pinnan, mutta antaa ihon hengittää. Tuote voi olla suihke tai rasvainen voide. Varmista myös, että juoksuhousuissa tai -trikoissa ei ole hankaavia saumoja. Myös liian löysä, poimuuntuva vaate saattaa aiheuttaa hankaumia.

Suihkauta reisien hankautuviin kohtiin A-Derma Cytelium Drying -suihketta, joka kuivaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa, 100 ml 12 e.

Suihkauta reisien hankautuviin kohtiin A-Derma Cytelium Drying -suihketta, joka kuivaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa, 100 ml 12 e.

Täyteläinen Linola Suojaava balsami muodostaa iholle hankausta estävän suojakalvon sekä rauhoittaa ärtynyttä ihoa, 50 ml 13 e.

Täyteläinen Linola Suojaava balsami muodostaa iholle hankausta estävän suojakalvon sekä rauhoittaa ärtynyttä ihoa, 50 ml 13 e.

2. Ongelma: Haisevat kainalot

Kainaloni valuvat hikeä kuin putous, ja hienhaju leijailee ikävästi ympärilläni etenkin hikijumpassa.

Ratkaisu: Tuore hiki ei haise, mutta haju syntyy iholla, kun bakteerit alkavat pilkkoa hikeä. Jos käytät antiperspiranttia, laita sitä illalla puhtaalle iholle. Näin sen alumiinisuolat ehtivät saostua hikirauhasen suulle, kun keho on levossa. Jos käytät deodoranttia, pese kainalot ennen jumppaa ja lisää sitten dödöä. Pese treenivaatteet hyvin aina kuntoilun jälkeen, ettei haju pinty niihin.

Nivea Ultimate Protect Deo Roll-On -antiperspirantin sinkkiyhdistelmä ja alumiinisuolat suojaavat hikoilulta ja johdattavat kosteuden muualle kehoon, 50 ml 3,50 e.

Nivea Ultimate Protect Deo Roll-On -antiperspirantin sinkkiyhdistelmä ja alumiinisuolat suojaavat hikoilulta ja johdattavat kosteuden muualle kehoon, 50 ml 3,50 e.

Neal’s Yard Remedies Peppermint & Lime -deodorantti torjuu kosteutta kasviperäisen sikimihapon ja bambujauheen avulla. Eteeriset öljyt torjuvat hajuja, 50 ml 14 e.

Neal’s Yard Remedies Peppermint & Lime -deodorantti torjuu kosteutta kasviperäisen sikimihapon ja bambujauheen avulla. Eteeriset öljyt torjuvat hajuja, 50 ml 14 e.

3. Ongelma: Haisevat jalat

Pesen jalkani päivittäin, mutta ne hikoilevat runsaasti liikkuessa.

Ratkaisu: Jalkapohjissa on paljon hikirauhasia, jotka pukkaavat kosteutta iholle. Pese jalat joka päivä happamalla pesunesteellä, muista puhdistaa myös varvasvälit. Kuivaa jalat hyvin. Lisää niihin talkkia tai antiperspiranttia. Käytä vain puhtaita sukkia. Tuuleta ja kuivaa jalkineet jokaisen käyttökerran jälkeen.

Piparmintuntuoksuista Frantsilan Raikastavaa jalkasuihketta voi suihkutella pitkin päivää iholle tai kenkiin. Estää hajuja ja virkistää, 50 ml 10 e.

Piparmintuntuoksuista Frantsilan Raikastavaa jalkasuihketta voi suihkutella pitkin päivää iholle tai kenkiin. Estää hajuja ja virkistää, 50 ml 10 e.

Kovaan jalkojen hikoiluun auttaa Akileine Antiperspirant Footspray -suihke-emulsio. Jäkäläuute estää hajun ja allantoiinisuolat ja alumiini hien muodostumista, 100 ml 19 e.

Kovaan jalkojen hikoiluun auttaa Akileine Antiperspirant Footspray -suihke-emulsio. Jäkäläuute estää hajun ja allantoiinisuolat ja alumiini hien muodostumista, 100 ml 19 e.

Lue myös: Kiusana haisevat jalat? Näin vähennät jalkojen hikoilua – 6 vinkkiä

4. Ongelma: Iho kuivuu

Liikun aktiivisesti päivittäin ja peseydyn aina hikoilun jälkeen. Iho tuntuu kuivalta ja kiristelee. En aina jaksa rasvailla suihkun jälkeen.

Ratkaisu: Kokeile, josko välillä vartalolle riittäisi pelkkä vesi, ja pesaisisit vain kainalot ja jalat pesuaineella. Hiki nimittäin lähtee pelkällä vedelläkin. Jos haluat käyttää aina pesuainetta, valitse kosteuttava pesuneste tai öljy. Ne eivät vie mukanaan ihon omaa rasvaa. Opettele käyttämään vartalovoidetta edes illalla.

Hoidettu iho on joustava ja pehmeä. Se kestää hyvin liikunnan aiheuttamaa rasitusta ja pysyy ehjänä.

Aco Moisturising Shower Oil -suihkuöljy syväkosteuttaa ihoa ja puhdistaa hellästi, 300 ml 12 e.

Aco Moisturising Shower Oil -suihkuöljy syväkosteuttaa ihoa ja puhdistaa hellästi, 300 ml 12 e.

Urtekram Nordic Beauty Wild Lemongrass -vartalovoide imeytyy nopeasti ja kosteuttaa aloe veran ja hyaluronihapon avulla, 245 ml 8 e.

Urtekram Nordic Beauty Wild Lemongrass -vartalovoide imeytyy nopeasti ja kosteuttaa aloe veran ja hyaluronihapon avulla, 245 ml 8 e.

Lue myös: Kuivan ihon selviytymisopas – 17 keinoa, joilla saat janoisen ihon säteilemään

5. Ongelma: Kutiseva päänahka

Treenaan päivittäin hiki päässä. En jaksaisi pestä hiuksia joka päivä etenkin, kun hiusten latvat kuivuvat ahkerassa pesussa. Jos en pese, päänahka kutisee ja siihen tulee hilsettä.

Ratkaisu: Kokeile käyttää hiustenpesuun sampoon sijaan välillä pesevää, kosteuttavaa hoitoainetta. Tai pidä pesussa välipäiviä siten, että raikastat ja rauhoittelet päänahkaa jätettävällä hoitonesteellä. Älä levitä sampoota hiusten latvoihin joka pesussa, tyvestä valuva pesuvesi kyllä puhdistaa ne.

Hiuspohjaan jätettävä Biozell Professional Therapeutic 1 -hoitoneste ehkäisee kutinaa ja hilsettä ja virkistää hiuspohjaa, 200 ml 5 e.

Hiuspohjaan jätettävä Biozell Professional Therapeutic 1 -hoitoneste ehkäisee kutinaa ja hilsettä ja virkistää hiuspohjaa, 200 ml 5 e.

Cutrin Bio+ Hydra Balance -pesevä hoitoaine sisältää kauraöljyä ja kasvipohjaisia, kosteuttavia aineita, 400 ml 15 e.

Cutrin Bio+ Hydra Balance -pesevä hoitoaine sisältää kauraöljyä ja kasvipohjaisia, kosteuttavia aineita, 400 ml 15 e.

6. Ongelma: Kirjava kasvojen iho

Kasvojeni iho on väriltään kirjava ja pinnaltaan epätasainen. Haluan näyttää salillakin huolitellulta, mutta meikkivoide on liikaa.

Ratkaisu: Meikinalusvoide eli primer saa ihon näyttämään tasaisemman sävyiseltä ja siloisemmalta. Se myös vähentää ihohuokosten näkyvyyttä. Jos haluat hiukan sävyä, kokeile sävyttävää kosteusvoidetta. Se on helppo levittää, ja se tasoittaa hieman ihon kirjavuutta. Iho ei näytä meikatulta, mutta kylläkin huolitellulta.

Essence My Skin Perfector Tinted Primer -pohjustusvoide tasoittaa ja silottaa ihoa. Levitä kasvojen keskiosaan tai ongelma-alueille, 30 ml 5 e.

Essence My Skin Perfector Tinted Primer -pohjustusvoide tasoittaa ja silottaa ihoa. Levitä kasvojen keskiosaan tai ongelma-alueille, 30 ml 5 e.

Avène Antirougeurs Unify Unifying Care SPF 30 -sävyttävä päivävoide peittää couperosaihon punoitusta ja rauhoittaa ihoa, 40 ml 28 e.

Avène Antirougeurs Unify Unifying Care SPF 30 -sävyttävä päivävoide peittää couperosaihon punoitusta ja rauhoittaa ihoa, 40 ml 28 e.

 

Näin syntyy upeita kukkakimppuja kotiin – kukkia rakastavat naiset näyttävät, miten materiaalia löytyy luonnosta myöhään syksylläkin

$
0
0

Anu Jokelan kukkakimppu kootaan suoraan maljakkoon – apuna on kanaverkko tai kukkasiili:

”Aloitan valitsemalla yhden kukan”

”Kun kiinnostuin kukista, opettelin aluksi erilaisia sidontatekniikoita, mutta nykyisin kokoan kukat mieluiten suoraan astiaan. Se vapauttaa keskittymään kukkiin tekniikan sijaan. Mietin asetelman muotoa, värejä, pinnan rakennetta ja kukkien liikettä. Viime aikoina olen ollut erityisen kiinnostunut väreistä, olen oikein mässäillyt niillä.

Kukkakimppu on helpompi koota, kun tukena on kanaverkkoa tai kukkasiili maljakon pohjalla. Siihen voi kiinnittää kukkavarren haluamaansa asentoon. Siilit ostan Saksasta. Suomessa niitä ei enää myydä.

Anu nimeää tämän asetelman "Myrkkyä ja murkinaa": Komea, roikkuva revonhäntä ja kukonaskel ovat kummatkin syötäviä. Komealehtinen risiini sen sijaan on myrkyllinen.

Anu nimeää tämän asetelman ”Myrkkyä ja murkinaa”: Komea, roikkuva revonhäntä ja kukonaskel ovat kummatkin syötäviä. Komealehtinen risiini sen sijaan on myrkyllinen.

Yleensä aloitan valitsemalla yhden kukan. Tutkin sen värejä ja etsin rinnalle muita kukkia ja oksia, joiden värit nostattavat ja tukevat pääkukan värejä. Sitten päätän maljakon. Matalaan, leveäsuiseen maljakkoon voin koota kukkasiilin avulla vaaka-asetelman. Kor­keaan maljakkoon kukat asettuvat kauniisti itsestään, tai sitten käytän apuna kanaverkkoa. Mielestäni asetelma on aina kauniimpi, kun kukat ovat maljakkoa reilusti korkeampia.

Olen itselleni kukkien kanssa armollinen. Lopputulosta tärkeämpää on tekeminen ja siitä nauttiminen. Se on meditaatiota, joka auttaa jopa suruissa.

Anu Jokela on kukkiin hurahtanut sisustusarkkitehti.

Anu Jokela on kukkiin hurahtanut sisustusarkkitehti.

En ole ollenkaan viherkasvityyppi. Leikkokukkia olen aina ostanut kotiin. Koska kukat ovat kalliita, saatan valita kukkakaupasta vain yhden näyttävän kukan tai kukkivan oksan. Keväällä ostan papukaijatulppaaneja. Marketin valmiin kukkakimpun avaan ja kokoan uudelleen, ruusut asettelen vaikka useaan­ pikku maljakkoon.

Käytän myös luonnosta kerättyä materiaalia, kuten männynoksia tai varpuja. Otan inspiraatiota luonnosta ja suosin orgaanisia, vapaita muotoja.

Viisi vuotta sitten vuokrasin viljelypalstan. Sen myötä hurahdin kukkiin oikein kunnolla. Nykyisin kasvatan taimet itse siemenestä parvekkeella muovisissa varastolaatikoissa, joiden kansiin olen puhkonut reikiä.”

Lue myös: Näin saat leikkokukat säilymään hyvänä pitkään – floristin 8 vinkkiä

Anu näyttää, miten jättimäinen kukkakimppu revonhännistä ja risiinistä syntyi:

Anun kukkia Instagramissa: @hilmala_helsinki

Sara Pérez Arroyo kuivattaa kukkia ja yhdistää ne kaupan tuoreisiin kukkiin:

”Kukkakimppu saa olla runsas ja hullutteleva”

Saran jättimäinen kukkakimppu sisältää ruusuja, auringonkukan, revonhännän ja syksyn lehtiä.

Saran jättimäinen kukkakimppu sisältää ruusuja, auringonkukan, revonhännän ja syksyn lehtiä.

”Rakastan Suomen syksyä. Se on kuin toinen mahdollisuus kesän jälkeen. Kukkasato on loppukesästä upeimmillaan, ja puiden ja kasvien lehdet ovat ruskan väreissä ihania.

Olen asunut Suomessa kolme vuotta ja hurahtanut täällä kukkiin. Viime vuonna muutimme Helsingissä Puotilaan Käpylästä, jossa kasvatin kukkia taloyhtiömme pihalla. Olin todella surullinen, kun jouduin jättämään kukkamaani. En arvannut, mikä minua odotti Puotilassa.

Sain yllättäen viljelypalstan aivan kotimme naapurista. En ollut uskoa silmiäni, kun näin sen ensi kerran. Sitä oli hoidettu pitkään hyvin, ja se oli täynnä erilaisia kukkia. Lähes joka kerta palstalle mennessäni olen löytänyt sieltä jonkin uuden lajin juuri kukkaan puhjenneena. Vielä lokakuun alussa tulin palstalta kotiin kori aina täynnä kukkia.

Sara Pérez Arroyo opettaa espanjaa ja viljelee kukkia.

Sara Pérez Arroyo opettaa espanjaa ja viljelee kukkia.

Rakastan värejä ja muotoja. Kukkakimppuni ovat runsaita ja hulluttelevia. Yhdistelen estottomasti. Usein valitsen pari kolme näyttävää kukkaa, joiden ympärille kerään pienempiä kukkia. Syksyllä lisään kimppuihin kauniita lehtiä. Teen keramiikkaa työväenopistossa ja asettelen kukat usein itse tekemiini maljakoihin.

Talvella ostan paljon kukkia. Pidän muun muassa neilikoista. Ne ovat halpoja ja kestävät kauan. Lähikaupan ruusut voin yhdistää kuivakukkiin, jolloin kimpuista tulee muhkeita. Kuivaan kukkia kesällä ikkunattomassa vaatehuoneessamme. Kuivat kukat säilytän sanomalehtipaperin välissä kannellisissa pahvilaatikoissa.

Lue myös: Kuivakukat ovat kestävä tapa kaunistaa kotia – näin kuivatat ja sidot kauniin kimpun itse

Sara rakastaa Suomen syksyä. Kukkasato on silloin parhaimmillaan. Valloittavan sekakimpun hän poimi viljelypalstaltaan.

Sara rakastaa Suomen syksyä. Kukkasato on silloin parhaimmillaan. Valloittavan sekakimpun hän poimi viljelypalstaltaan.

Olen todella surullinen ilmastonmuutoksesta, joka nostaa lämpötilaa ja pahentaa kuivuutta. Espanjan keskiosissa on jo nyt niin kuuma, ettei siellä kasva enää juuri mikään. Se on pelottavaa.”

Näin Sara kokoaa kimpun:

Saran kukkia Instagramissa: @metsarathy

Minna Mercke Schmidt on elänyt kukilla vuodesta 2008 ja tehnyt viisi kukkakirjaa:

”Maalla opin katsomaan luonnon tarjoamia materiaaleja uudella tavalla”

Minnan sitoman kimpun voi kuivattaa. Nappikukat säilyttävät värinsä, kun ne eivät ole suorassa valossa.

Minnan sitoman kimpun voi kuivattaa. Nappikukat säilyttävät värinsä, kun ne eivät ole suorassa valossa.

”Miesystäväni tuli hakemaan minua lentokentältä, ja minun oli ehdittävä hankkia jostakin kukkia tätä Annan kuvausta varten. Auton ikkunasta näin pellon, jossa kukki paljon nappikukkaa eli pietaryrttiä. Pyysin miestäni pysäyttämään auton pellon laitaan ja juoksin poimimaan kukat. Samalla poimin tien vierestä heinää.

Kotona asettelin nappikukat spiraaliksi ja heinät niiden ympärille ja sidoin kimpun napakasti kiinni. Kun varret leikkaa tasaiseksi, kimpun voi asettaa seisomaan tasolle ilman maljakkoa. Se pysyy pystyssä. Tämä kukkakimppu on sellainen, jonka voi myös kuivata. Kun sen suojaa suoralta valolta, keltainen väri säilyy hyvin.

Minna Mercke Schmidt sai kukista ammatin.

Minna Mercke Schmidt sai kukista ammatin.

Olen aina pitänyt kukista ja möyrinyt mielelläni puutarhassa. Muutin Helsingistä Ruotsiin jo nuorena opiskelemaan viestintää ja menin siellä naimisiin. Muutimme asumaan maalle, missä aloin katsoa kaikkia luonnon tarjoamia materiaaleja uudella tavalla. Koristelin illallispöytiä luonnon aineksilla ja ryhdyin tekemään kransseja. Kun otin niistä kuvia, syntyi blogini Blomsterverkstad. Siitä tuli Ruotsissa suosittu, ja minulta alettiin pyytää kukkiin ja koristeluun liittyviä lehtijuttuja. Vuodesta 2008 olen elänyt kukilla ja tehnyt viisi kukkakirjaa.

Käytän edelleen mielelläni pihalta ja luonnosta löytämiäni materiaaleja, joista syntyy helposti muun muassa kauniita joulukoristeita. Talvella ostan myös leikkokukkia.

”Auton ikkunasta näin pellon, jossa kukki paljon nappikukkaa eli pietaryrttiä. Pyysin miestäni pysäyttämään auton pellon laitaan.”

Nykyisin olen eronnut ja minulla on kolme lasta. He asuvat Ruotsissa. Itse olen palannut puolittain Suomeen. Haluaisin tuoda yritykseni myös tänne ja etsin työhuonetta Helsingistä. Jokin aika sitten tapasin yllättäen ensirakkauteni Jukka Rinteen. Rakastuimme uudelleen. Edellisen kerran tavatessamme olimme 11- ja 12-vuotiaita. 13-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaani, että Jukka on maailman paras suutelija!”

Näin syntyi Minnan kukkakimppu pietaryrteistä ja heinistä:

Minnan kukkia Instagramissa: @kukkaverstas.fi (suomi), @minnamercke (ruotsi)

Anna Varakas kokoaa kukkakimpun aina valmiiksi käsissään ennen kuin asettaa sen maljakkoon:

”Maljakon korkeus on yksi kolmannes ja kukkien kaksi kolmasosaa koko asetelman koosta”

Anna poimi sekakimppuun ruiskaunokin, hajuherneen, kosmoskukan, malvan, tähtiputken ja unikon. Mukana on myös salkoruusu ja kurkkuyrtti. Maljakko on kirpparilta.

Anna poimi sekakimppuun ruiskaunokin, hajuherneen, kosmoskukan, malvan, tähtiputken ja unikon. Mukana on myös salkoruusu ja kurkkuyrtti. Maljakko on kirpparilta.

Kukkien asetteleminen maljakkoon on minulle pieni flow-hetki. Se on puhdasta estetiikkaa ja siksi rentouttavaa. Välillä tuntuu, ettei elämässä ole tarpeeksi kauneutta. Kukkien asettelu tuo sitä nopeasti. Kukkia käsitellessäni en ajattele mitään muuta. Annan itseni rauhoittua. Se tekee hyvää.

Minulla on ollut 15 vuotta viljelypalsta ystävieni kanssa Annalan puutarhassa Helsingissä. Palstallamme kasvaa kukkia ja hyötykasveja, joista monen kukinto ja lehdet ovat niin kauniit, että poimin niitäkin usein maljakkoon.

Kukkien asettelijana olen pienen ystävä. Se on harrastajalle hallittava mittakaava. Sekakimppu on minulle luonteva, koska palstalla kasvaa mitä sattuu, enkä juuri osta kukkia kaupasta. Kesän viimeiset kukat poimin ehkä marraskuussa, jolloin voi vielä löytää yksinäisen kehäkukan tai ruiskaunokin. Usein yksikin kukka maljakossa riittää.

Anna Varakas on vapaa kirjoittaja ja viestintäyrittäjä, jota kukat rentouttavat.

Anna Varakas on vapaa kirjoittaja ja viestintäyrittäjä, jota kukat rentouttavat.

Teen kimpun usein niin, että maljakon korkeus on yksi kolmannes ja kukkien kaksi kolmasosaa koko asetelman koosta. Suhde miellyttää silmääni. Kokoan kukat käsissäni ennen kuin asetan ne maljakkoon. Moni maljakoistani on alun perin juomalasi. Ostan laseja ja vaaseja kirpputoreilta ja antiikkikaupoista. Pari kaunista lasimaljakkoa löysin kotini vinttikomerosta muutettuani tänne. Uusista maljakoista en oikein pidä. Ne ovat usein pönöttäviä. Vanhat maljakot ajan hammas on saanut näyttämään kepeiltä ja haurailta.

”Kesän viimeiset kukat poimin ehkä marraskuussa, jolloin voi vielä löytää yksinäisen kehäkukan tai ruiskaunokin. Usein yksikin kukka maljakossa riittää.”

Talvella meillä on harvoin kukkia kotona. En mielelläni osta Suomeen tuotuja, tehoviljeltyjä leikkokukkia. Rakastan kukkia, joten joskus niitä on kuitenkin pakko saada. Silloin ostan ehkä tulppaanikimpun tai tammikuussa hääpäivänä freesioita, joita oli morsiuskimpussani. Annan myös mielelläni kukkia lahjaksi.”

Anna Varakkaan kukkakimppu. Lokakuun alussa Anna keräsi viljelypalstaltaan keltaiseen kimppuun tulikukkaa, tuliunikon siemenkodan, maa-artisokan, tähtiputken, karviaista, luonnonminttua, siankärsämöä, zinniaa, krysanteemin, kesäkukan ja päivänkakkaran.

Lokakuun alussa Anna keräsi viljelypalstaltaan keltaiseen kimppuun tulikukkaa, tuliunikon siemenkodan, maa-artisokan, tähtiputken, karviaista, luonnonminttua, siankärsämöä, zinniaa, krysanteemin, kesäkukan ja päivänkakkaran.

Näin Anna kokoaa sekakimpun:

Annan kukkia Instagramissa: @anna.varakas

Lue myös: Myötätuntoinen lootus, vahva unikko… kukkahoroskooppi kertoo, mikä kukka kuvastaa sinua ja persoonaasi


Oletko sinäkin jämähtänyt vanhoihin ihonhoitorutiineihisi? Asiantuntija kertoo, milloin ja miten omat ihonhoitotavat kannattaa päivittää

$
0
0

Omat ihonhoitorutiinit ovat kuin toimiva pari- tai ystävyyssuhde: niille kannattaa olla uskollinen ja niitä on hyvä vaalia. Mutta hyvässä suhteessa myös muututaan ja kasvetaan ajan saatossa. Siksi ihonhoidossakaan ei kannata jämähtää tutulle mukavuusasteelle vuosikausiksi.

– Iho elää ja sitä kannattaa kuunnella. Nimittäin iho kyllä yrittää kertoa, miten sitä pitäisi kohdella, sanoo SKY kosmetologi ja ammattiaineiden opettaja Maria Eronen Suomen kosmetologikoulusta.

Päivitä ihonhoitorutiinit kaksi kertaa vuodessa

Moni meistä käyttää ihollaan samoja tuotteita vuosista ja vuodenajoista riippumatta. Kaupassa käsi tavoittelee tuttua purkkia helposti puhtaasta tottumuksesta. Toisaalta osa taas kokeilee innokkaasti jokaista uutta ihonhoitotrendiä. Kummassakin tavassa voi unohtua se, mitä oma iho juuri sillä hetkellä tarvitsee.

– Ihon vaateita kannattaa tunnustella. Oikeasti tärkeää on huolehtia ihon oikeanlaisesta puhdistamisesta ja päivittää tuotteet ja hoitotavat kaksi kertaa vuodessa. Iho vaatii talvella erilaisia asioita kuin kesällä, Eronen sanoo.

Hän muistuttaa, että hyvä ihonhoito rakentuu perusasioista: itselle sopivasta puhdistustuotteesta, hoitovoiteesta ja silmänympärysvoiteesta tai -geelistä. Säännöllinen kuorinta puolestaan auttaa ihoa vastaanottamaan hoitotuotteiden hyödyt parhaalla mahdollisella tavalla.

On tärkeää muistaa, että pelkkä vesi ei riitä ihon puhdistamiseen. Mutta ihoa ei pidä myöskään puhdistaa liian voimakkailla tuotteilla. Ne kuivattavat ihon pintaa, mikä aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia, kuten ihon tukkeutumista.

Normaali- tai kuivaihoisen ei kannata käyttää geelipohjaisia tai vaahtoavia puhdistustuotteita etenkään talvella, sillä niissä on ihoa kuivattavia ominaisuuksia. Hellävaraisemmat puhdistusemulsiot tai öljyputsarit ovat parempi valinta. Ne sopivat kaikille ihotyypeille. Myös perusvoide sopii monelle hellävaraiseen puhdistukseen.

Hoitovoiteeksi talvisin kannattaa valita täyteläisempi voide, jossa on runsaasti hoitavia ainesosia ja esimerkiksi kollageenia.

Kesällä iho voi nauttia kevyemmistä hoitotuotteista, mutta silloin puolestaan tulisi muistaa aurinkosuoja.

Ihon tarpeet muuttuvat iän myötä

Maria Eronen Suomen kosmetologikoulusta muistuttaa, että iho tarvitsee ikääntyessään erilaisia asioita. Toisaalta ikä itsessään ei kerro, mitä iho juuri sillä hetkellä tarvitsee.

– Ikä ei ole ainoa asia, joka merkitsee. Olen tavannut 80-vuotiaita naisia, joiden iho on todella hyvässä kunnossa ja kolmekymppisiä, joiden iho voi huonosti. Mutta yleisesti ottaen ihonhoitoon kannattaa lisätä aktiivi- ja tehoaineita vuosikymmenten mukaan. Hoitovalikoimissa on myös niitä haluaville esimerkiksi erilaisia lifting-hoitoja, mesoterapiaa, timanttikuorintaa ja lihasjumppaa. Esimerkiksi viisi–kuusikymppiset hyötyvät jo erilaisista tehoseerumeista, Eronen sanoo.

20-vuotiaana

– Nuorelle suosittelen jo sopivan silmänympärysvoiteen tai -geelin käyttöä. Myös kuorinta kannattaa aloittaa parikymppisenä.

30–35-vuotiaana

– Ihonhoitorutiineihin kannattaa lisätä kuuriluontoisesti kosteuttavia ampulleja ja tehoseerumeita.

40–50-vuotiaasta alkaen

– Ihonhoitotuotteisiin kannattaa ottaa mukaan anti-age-tuotteita, joissa on kollgenia ja elastaania. Kaulan ja dekolteen hoitamista ei kannata unohtaa.

 

Lue myös: Ennaltaehkäise ja hoida ryppyjäsi oikein – nämä asiat sinäkin haluat tietää rypyistä

Miten löytää iholleen parhaiten sopivat tuotteet?

Miksi me sitten käytämme ihollemme sopimattomia tuotteita? Maria Erosen mukaan syynä on usein puolihuolimaton vanhoihin tapoihin ja tuttuihin tuotteisiin jämähtäminen. Ennestään tuttuun purkkiin tulee tartuttua yhä uudelleen senkin takia, että tuoteviidakkoon sukeltaminen voi tuntua työläältä. Kosmetiikkatuotteiden markkinointipuheen taakse voi olla vaikea nähdä. Siksi ei ole helppoa hahmottaa, mikä on iholle aidosti hyödyllistä ja tarpeellista ja mikä lähinnä houkuttelevilla mielikuvilla kaupattua turhaketta.

Maria Eronen kehottaakin kääntymään kosmetologin tai kosmetiikkaneuvojan puoleen. Asiantuntija lukee kasvojen ihoa ja auttaa oikeiden tuotteiden valinnassa.

– Kosmetologilla kannattaisi käydä 2–3 kertaa vuodessa. Hän osaa suunnitella hoitokokonaisuuden ja neuvoa aina sillä hetkellä ihon tarpeisiin parhaiten vastaavat tuotteet. Näin välttyy virheostoksilta.

Eronen muistuttaa, että tuotteilta ei kannata odottaa nopeita ihmetekoja. Ihon hoitaminen ja kuntoon saaminen on pitkä prosessi. Siksi säännölliset ja hyvät ihonhoitorutiinit ovat tärkeitä. Ihon kuntoon vaikuttavat kosmetiikan lisäksi myös elintavat, ruokavalio, liikunta, perimä ja hormonaaliset tekijät.

Ihonhoitorutiinit: suihkutettava kasvovesi on parempi raikastaja iholle kuin vesipesu.

Aamuisin ihoa kannattaa raikastaa veden sijaan kosteuttavalla kasvosuihkeella tai kasvovedellä.

Nämä ovat tyypillisimmät virheet ihonhoitorutiineissa

1. Riittämätön peruspuhdistus

Maria Erosen mukaan riittämätön peruspuhdistus on ihmisten tyypillisin virhe ihonhoitorutiineissa. Kasvot tulee puhdistaa hellävaraisesti mutta huolellisesti joka ilta.

2. Turha vedellä lotraaminen

Toinen yleinen virhe on liiallinen veden käyttäminen. Esimerkiksi aamuinen vesipesu on turha ja ihoa kuivattava tapa. Kun iho on illalla puhdistettu huolellisesti, riittää, että aamulla kasvoille suihkuttaa kasvovettä ja levittää kosteusvoiteen.

Vettä ei välttämättä tarvitse, etenkään talvella, käyttää kasvojen puhdistamisessa ollenkaan. Puhdistusemulsion voi pyyhkiä pois kasvoilta vanulapulla, puhdistusliinalla tai kasvopaperilla. Raikkautta iholle voi tuoda kasvoveden avulla. Kaikkea ylimääräistä hankaamista tulisi välttää.

Jos käytät vettä kasvoille, vältä kuumaa ja kylmää. Haalea vesi on iholle hellävaraisin.

3. Hoidetaan ainoastaan kasvoja

Kolmas tyypillinen virhe on unohtaa kaula ja dekoltee kokonaan. Ihonhoitorutiineja ei pidä rajata pelkästään kasvoihin, sillä samoilla tuotteilla tulisi puhdistaa ja hoitaa myös kaulan ja dekolteen iho.

Lue myös: Kasvovesi viimeistelee ihon puhdistuksen – kosmetologi kertoo, miten kasvovettä tulisi oikeaoppisesti käyttää

Näistä merkeistä tiedät, että ihonhoitorutiinit ovat toimivia

Hyvinvoivan ihon tunnistaa yksinkertaisesti siitä, että iho tuntuu hyvältä.

Jos iho tuntuu pehmeältä ja raikkaalta, sen pinta näyttää hyvältä eikä sitä kutise, kirvele tai kiristä, tiedät, että ihonhoitorutiinit ovat kunnossa ja käyttämäsi tuotteet sinulle sopivia.

Muista, että puhdistuksen jälkeen iholla ei kuulu tuntua kireää tunnetta. Mikäli iholla on epämiellyttävä olo ennen voiteen levittämistä, käyttämäsi puhdistustuotteet eivät todennäköisesti sovi ihollesi.

– Jos aamulla herätessä iho tuntuu mukavalta, tiedät, että olet toiminut oikein, Maria Eronen sanoo.

Tästä syystä liian nuorena ei tulisi käyttää anti-age-tuotteita – asiantuntija kertoo, miksi ihon ylihoitaminen ei kannata

$
0
0

Säännölliset ihonhoitorutiinit ovat tärkeitä ihon hyvinvoinnin kannalta. Mutta ihon ylihoitaminen ei ole missään nimessä hyvä ajatus, korostaa SKY kosmetologi ja ammattiaineiden opettaja Maria Eronen Suomen kosmetologikoulusta.

Erosen mukaan osa ihmisistä siirtyy esimerkiksi liian aikaisin käyttämään niin sanottuja anti-age-tuotteita.

Anti-age-tuotteet sisältävät tehoaineita, joita ikääntyvä iho osaa hyödyntää. Nuoren ihon nämä aktiiviaineet voivat sen sijaan tukkia, mikä aiheuttaa iholle muun muassa finnejä ja muita epäpuhtauksia.

Eronen huomauttaa, että anti-age-tuotteiden käytön liian varhainen aloittaminen synnyttää myös toisen ongelman: niiden teho voi kadota.

– Jotkut ajattelevat, että kun anti-age-tuotteita alkaa käyttää nuorena, iho ei rypisty. Mutta se on hassu ajatustapa. Jos vuosikausia käyttää liian voimakkaita hoitotuotteita, iho ei enää tunnista aktiiviaineita siinä vaiheessa, kun niiden käyttö olisi järkevää aloittaa. Silloin niistä ei välttämättä ole enää hyötyä.

Kuuriluontoisesti käytettävät ampullit ja tehoseerumit tulevat yleensä ajankohtaisiksi vasta kolmenkympin jälkeen.

Kuuriluontoisesti käytettävät ampullit ja tehoseerumit tulevat yleensä ajankohtaisiksi vasta kolmenkympin jälkeen.

Näin voi jo nuorena vaikuttaa siihen, miten iho ikääntyy

Miten sitten voi jo alle kolmikymppisenä vaikuttaa siihen, että iho ikääntyy kauniisti?

– Hyvillä elintavoilla, käyttämällä aurinkosuojaa, hyvällä puhdistuksella ja kuorinnoilla. Kasvojen lisäksi kannattaa hoitaa samoilla tuotteilla myös kaula ja dekoltee, Maria Eronen luettelee.

Huomioi nämä 4 asiaa ihon puhdistuksessa

1. Muista säännöllisyys

Iho tulee puhdistaa joka ilta. Myös silloin, vaikka ei olisi käyttänyt meikkiä.

2. Vesipesu ei riitä

Pelkkä vesi ei riitä ihon puhdistamiseen. Käytä siis ihollesi sopivaa puhdistustuotetta. Yletöntä vedellä lotraamista kannattaa välttää, sillä vesi kuivattaa ihoa. Haalea vesi on kasvojen iholle parempi kuin kuuma tai kylmä vesi. Aamullakaan vesipesu ei ole välttämätön. Kokeile raikastaa kasvot kylmän veden sijaan kosteuttavalla kasvovedellä.

3. Vältä liian voimakkaita puhdistustuotteita

Ihoa ei kannata puhdistaa liian voimakkailla tuotteilla. Ne kuivattavat ihon pintaa, mikä aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia, kuten ihon tukkeutumista. Epäpuhtaudet ja finnit voivat siis johtua liian voimakkaasta puhdistustuotteesta.

Geelipohjaisissa ja vaahtoavissa puhdistustuotteissa on ihoa kuivattavia ominaisuuksia. Kokeile hellävaraisempaa puhdistusemulsiota. Ne sopivat kaikille ihotyypeille. Myös perusvoide sopii monelle hellävaraiseen puhdistukseen.

4. Kuuntele ihoasi

Miltä iho tuntuu puhdistuksen jälkeen? Iholle ei kuulu jäädä kiristävää tunnetta. Jos ihoa kiristää tai kirvelee puhdistuksen jälkeen ennen kosteusvoiteen levittämistä, puhdistusrutiinissasi on korjattavaa. Vaihda silloin puhdistustuotteet hellävaraisemmiksi.

Erosen mukaan parikymppisen kannattaa aloittaa sopivan silmänympärysvoiteen tai -geelin käyttö. Tuolloin kannattaa myös alkaa kuoria ihoa.

30–35 vuoden iässä ajankohtaisiksi voivat tulla kuuriluontoisesti käytettävät kosteuttavat ampullit ja tehoseerumit.

– Raikastavat kosteusampullit ovat hyviä tehokuureja. Ja hoitovoiteet tulisi aina valita ihon tarpeen mukaan. Nämä seerumit ja ampullit levitetään ensin puhtaalle iholle, ja sitten niiden tuoma kosteus suljetaan ihoon kosteus- tai hoitovoiteen avulla.

Yleensä varsinaisia tehoseerumeita ja erilaisia kollageenia ja elastaania sisältäviä aktiivivoiteita kannattaa käyttää vasta noin 50–60-vuotiaana.

Lue myös: Oletko sinäkin jämähtänyt vanhoihin ihonhoitorutiineihisi? Asiantuntija kertoo, milloin ja miten omat ihonhoitotavat kannattaa päivittää

Ota ammattilainen avuksi

Erosen mielestä tärkeintä on kuunnella omaa ihoa ja etsiä tuotteet ja hoitotavat, jotka oikeasti tukevat ihon hyvinvointia. Tähän etsintään kannattaa pyytää apua joko kosmetologilta tai kosmetiikkaneuvojalta. Myös apteekeista löytyy hyviä asiantuntijoita.

Osaava ammattilainen analysoi ihon ja tunnistaa sen erityistarpeet ja -piirteet. Oikeiden hoitotuotteiden löytäminen vaatii usein ihon ja ihotyypin tuntemusta.

Kuinka hyvin tunnet prinsessa Dianan elämän käännekohdat? Tee testi ja me kerromme, kuinka suuri Diana-fani olet!

$
0
0

Oletko katsonut The Crown -sarjaa? Britannian kuninkaallisesta perheestä kertovan tv-sarjan 4. tuotantokausi saapuu Netflix-suoratoistopalveluun 15. marraskuuta. Uusissa jaksoissa nähdään myös rakastettu prinsessa Diana. Dianan roolia esittää näyttelijä Emma Corrin 

Lue myös: Ihana The Crown -sarja saa jatkoa! Selvitimme 5 asiaa suosikkisarjan toisesta tuotantokaudesta

Prinsessa Diana nähdään uudella The Crown -kaudella. Kuvassa näyttelijä Emma Corrin Dianan roolissa.

Näyttelijä Emma Corrin nähdään prinsessa Dianan roolissa The Crown -sarjan uudella kaudella.

Prinsessa Diana -testi kertoo, kuinka hyvin tunnet Walesin prinsessan elämän

The Crown– sarjan innoittamana teimme testin, jossa voit testata, kuinka suuri Diana-fani olet. 

Mutta ennen kuin jatkat Diana-testiin, muistathan myös selvittää, ketä vahvaa The Crown– sarjassa esiintyvää brittihovin naista muistutat!

Artikkelia muokattu 13.11.2020 kello 14.53: Dianan ja prinssi Charlesin hääpäiväksi korjattu 29. heinäkuuta vuonna 1981. 

Kuiva iho voi tarvita kosteutuksen sijaan rasvaa – näin tunnistat, onko ihosi janoinen vai nälkäinen

$
0
0

Veera Brücklerin, Annina Francioson ja Kati Partasen kirjoittamassa kirjassa Iho jota rakastat – opas, joka muuttaa kaiken, mitä ihonhoidosta ajattelit, avataan hyvin konkreettisella tasolla sitä, miten pienillä muutoksilla moni meistä voi saada ihonsa parempaan kuntoon.

Kirjan mukaan ensimmäinen tyypillinen virhe ihonhoidossa on yrittää ratkaista ongelma hoitamalla seurausta eikä juurisyytä. Jos esimerkiksi keskittyy hoitamaan näkyvää iho-oiretta ilman että ratkaisee varsinaista ongelman aiheuttajaa, on ihonhoidossa lähes mahdotonta saada pitkäaikaisia ja hyviä tuloksia.

Tämän takia esimerkiksi kuivasta ihosta kärsivän tulisi ensimmäiseksi hahmottaa, miksi oma iho on kuiva. Jos ihon kuivuus johtuu esimerkiksi liian voimakkaiden puhdistustuotteiden käytöstä, ei ongelma ratkea tuhdinkaan kosteusvoiteen avulla.

Lue myös: Tästä syystä liian nuorena ei tulisi käyttää anti-age-tuotteita – asiantuntija kertoo, miksi ihon ylihoitaminen ei kannata

Kaikki ihotyypit voivat olla pintakuivia

Kun selvittää ihon kuivuuden syitä, ensimmäiseksi on tärkeää muistaa, että pintakuiva iho ei ole ihotyyppi. Kaikki ihotyypit, myös rasvainen iho, voivat kärsiä pintakuivuudesta. Pintakuivuus kielii siitä, että jokin ihonhoitorutiineissa tai -tuotteissa ei ole kunnossa.

Ihon pintakuivuus johtuu tyypillisesti liian voimakkaasta puhdistustuotteesta ja oikeanlaisen kosteutuksen puutteesta. Esimerkiksi vaahto- ja geelipuhdistustuotteet ja saippua sisältävät ihoa kuivattavia ainesosia. Puhdistusmaidot ja -öljyt ovat hellempiä ja siksi kaikille ihotyypeille parempia vaihtoehtoja.

Riittävän hellävaraisen puhdistuksen lisäksi jokainen ihotyyppi tarvitsee riittävästi oikeanlaista kosteutusta. Hyvä kosteutus on yksi tuloksekkaan ihonhoidon tärkeimmistä kulmakivistä.

Nälkäinen vai janoinen iho?

Hyvinvoivassa ihossa on tarpeeksi sekä vettä että rasvaa.

Jos iho on kuiva, se tarkoittaa sitä, että iholla on puutetta joko vedestä, rasvasta tai molemmista. Eli iho on ikään kuin janoinen tai nälkäinen.

Janoinen iho on kosteusköyhä. Kosteusköyhän ihon tunnistaa siitä, että sitä todennäköisesti kiristelee ja iho näyttää elottomalta. Pintakuivuus on tyypillinen merkki siitä, että iholla on jano.

Nälkäinen iho on puolestaan rasvaköyhä. Rasvaköyhä iho tuntuu karhealta ja kuivalta. Se voi jopa hilseillä. Rasva ja öljy ovat iholle tärkeitä, sillä ne estävät kosteuden haihtumista iholta ja auttavat näin ihoa ylläpitämään hyvää kosteustasapainoa.

Laadukas kasvovesi sisältää kosteuttavia kukkaisvesiä tavallisen veden sijaan.

Laadukas kasvovesi sisältää kosteuttavia kukkaisvesiä tavallisen veden sijaan.

Älä hylkää kasvovettä!

Yleisin virhe ihonhoidossa on olla käyttämättä kasvovettä. Moni luulee kasvoveden olevan puhdistustuote, toisten mielestä se on hyödytön turhake. Todellisuudessa hyvälaatuisella kasvovedellä on äärimmäisen tärkeä tehtävä ihon kosteutuksessa. Laadukkaan kasvoveden avulla kasvoille annetaan kosteutta, joka sen jälkeen lukitaan iholle voiteen tai öljyn avulla. Eli kasvovesi on ensisijaisesti ihon kosteutuksen ensimmäinen vaihe, ei puhdistuksen viimeistelijä.

Jotta kasvovedestä on oikeasti hyötyä, sen valinnassa kannattaa olla erityisen tarkkana. Tarkista siis tuotteen raaka-aineluettelo. Laadukkaan kasvoveden tunnistaa siitä, että se sisältää tavallisen veden sijaan kukkaisvesiä, joilla on ihoa hoitavia vaikutuksia.

Älä haaskaa hyvää kasvovettä vanulappuun, suihkuta tai taputtele se suoraan kasvoille.

1. Herkälle iholle hyviä valintoja ovat esimerkiksi laventeli-, kamomilla- ja ruusuvedet.

2. Kuivaihoisen kannattaa valita kasvovesi, joka sisältää myös kosteutta iholle sitovaa glyseriiniä tai hyaluronihappoa. Näistä kosteuttavista ainesosista on hyötyä kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti kuivasta ihosta tai pintakuivuudesta kärsivän kannattaa lisätä juuri näitä tehoaineita ihonhoitoonsa.

3. Epäpuhtaalle iholle varma valinta on teepuun kukkaisvesi, joka auttaa hillitsemään epäpuhtauksia häiritsemättä kuitenkaan ihon luonnollista toimintaa.

Huomio! Älä haaskaa hyvää kasvovettä vanulappuun, suihkuta tai taputtele se suoraan kasvoille.

Jokainen ihotyyppi hyötyy kasvoöljystä

Nälkäiselle eli rasvaköyhälle iholle erityistä herkkua ovat kasvoöljyt. Mutta itse asiassa ihan jokainen ihotyyppi hyötyy kasvoöljystä. Jopa rasvoittuva iho kaipaa usein öljyjä. Esimerkiksi jojobaöljy rauhoittaa yleensä ihon talin liikatuotantoa. Kuivalle iholle ihanteellisia ovat esimerkiksi kaura- ja avokadoöljyt.

3 tuotteen ihonhoitorutiini

Yksinkertaisimmillaan hyvään ja toimivaan ihonhoitorutiiniin tarvitsee vain kolme tuotetta: hellävaraisen puhdistustuotteen, laadukkaan kosteuttavan kasvoveden ja hyvän kasvoöljyn.

Jos haluat käyttää kosteusvoidetta, se levitetään iholle kasvoveden jälkeen ennen öljyä.

Puhdista iho ainoastaan iltaisin puhdistustuotteella. Aamuisin riittää, että suihkutat kasvoille kasvovettä ja levität sen jälkeen kasvovoiteen tai ihoöljyn.

Laadukkaan kasvoöljyn tunnistaa siitä, että se ei sisällä mitään ylimääräistä, kuten vettä tai muita turhia lisäaineita. Kasvoöljyt koostuvat tyypillisesti muutamasta eri kasviöljystä. Hyvä kasvoöljy on täyttä tavaraa ja siksi riittoisa käytössä – pari tippaa riittää!

Omaehtoinen luottokielto on pieni lisäsuoja sellaiselle, joka on huolissaan identiteettivarkaudesta – näin se vaikuttaa arkeen

$
0
0

Onko omat luottotiedot mahdollista suojata siten, etteivät netissä liikkuvat rikolliset pääse shoppailemaan laskuuni? Ei ihan sataprosenttisesti, mutta omaehtoinen luottokielto ainakin vaikeuttaa luottotietojen väärinkäyttöä.

Omaehtoinen luottokielto tarkoittaa sitä, että voit itse asettaa itsellesi luottokiellon. Sen voi asettaa esimerkiksi silloin, jos on ollut taipumusta ylivelkaantua ja haluaa vaikeuttaa lainarahan saamista tai osamaksusopimusten solmimista. Nykyisin sitä käytetään kuitenkin yhä useammin sen takia, että on tarve suojautua identiteettivarkauksilla tehtyjä luottorikoksia vastaan.

– Omaehtoinen luottokielto kannattaa ottaa tilanteessa, jossa epäilee, että henkilökohtaisia tietoja voidaan käyttää väärin. Voi olla, että henkilötiedot on anastettu verkossa tai on voinut itse esimerkiksi hävittää passinsa tai henkilötodistuksensa, Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen sanoo.

Lue myös: Saatko työstäsi oikeudenmukaista palkkaa? Näin selvität sen ja valmistaudut palkkaneuvotteluun

Omaehtoinen luottokielto on maksullinen palvelu

Omaehtoisen luottokiellon voi ottaa luottotietorekistereitä ylläpitävistä yrityksistä, joita on Suomessa Asiakastieto ja Bisnode. Molempien luottokielto on voimassa kaksi vuotta, mutta sen voi halutessaan keskeyttää aiemmin.

Omaehtoinen luottokielto maksaa Asiakastiedon kautta hankittuna 19,95 euroa ja Bisnoden kautta 13,95 euroa. Sen voi ostaa kyseisten yritysten verkkosivustoilta, ja tunnistautuminen tapahtuu omilla pankkitunnuksilla. Jotta suoja olisi mahdollisimman hyvä, pitäisi merkintä ostaa molemmista firmoista, sillä kaikki luotonantajat eivät käytä molempia rekistereitä.

Oma luottokielto ei ole maksuhäiriömerkintä, joten se ei vaikuta luottokortin pitämiseen. Toisin sanoen voit pitää luottokorttisi ja tehdä sillä edelleen ostoksia. Sen sijaan uusien luottosopimuksien tekeminen vaikeutuu ja prosessi pysähtyy, kunnes olet pystynyt todistamaan olevasi oikea henkilö. Tätä varten tarvitset kirjallisen todistuksen, jonka olet saanut luottotietorekisteriä ylläpitävältä firmalta sekä henkilötodistuksen, kuten passin tai ajokortin.

Omaehtoinen luottokielto ei ole ihmelääke

Miten omaehtoinen luottokielto sitten toimii käytännössä? Tietotekniikkaan erikoistunut tietokirjailija Petteri Järvinen hankki omaehtoisen luottokiellon joitakin vuosia sitten.

– Olen käynyt puhumassa muun muassa identiteettivarkauksista, ja halusin työni puolesta testata, miten sitä haetaan ja millainen paperi sieltä tulee. Se ei vaikuttanut luottokortin käyttämiseen eikä arkielämääni mitenkään. Mutta en ollut ostamassa mitään isompaa luotolla enkä tekemässä osamaksusopimuksia.

Järvinen halusi myös testata, tarkistavatko myyjät, onko henkilöllä voimassa olevaa luottokieltoa.

– Kun esimerkiksi avasin isolla operaattorilla kännykkäliittymää, kyllä tarkistettiin.

Järvisen mielestä omaehtoinen luottokielto tarjoaa pienen lisäturvan.

– Mikään ihmelääke se ei ole, mutta se on oma pieni lisä henkilölle, joka on huolissaan identiteettivarkaudesta. Ainakin luotollisten sopimusten tekeminen on tehty rikollisille vaikeammaksi.

Omaehtoinen luottikielto, stressaantunut nainen tietokoneella.

Omaehtoinen luottokielto voi vähentää stressiä tilanteessa, jolloin omat henkilötiedot ovat vuotaneet verkkoon.

Järjestelmä ei ole sataprosenttisen varma

Omaehtoisen luottokiellon ongelma on siinä, että kaikki yritykset eivät tarkista rekistereitä. Voi olla esimerkiksi ulkomaisia nettikauppoja, jotka eivät tarkista luottotietorekistereitä.

– On monia verkkokauppoja, joissa ostaminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Niissä saatetaan kysyä korkeintaan puhelinnumero, joka sekin voi olla pre paid -liittymä, Järvinen sanoo.

Helsingin Sanomat uutisoi, että tällainen valuvika löytyi esimerkiksi Klarna-maksupalvelusta. Yhtiö on ryhtynyt neuvotteluihin Asiakastiedon ja Bisnoden kanssa rekistereiden käyttöönotosta.

Jouni Muhonen Asiakastiedosta myöntää, ettei järjestelmä ole sataprosenttisen varma.

– Mutta suurimmassa osassa laskukauppaa, jossa tehdään tilauksia, tarkistetaan luottotietoja. Se on suositeltavaa. Kaikki vastuulliset toimijat käyttävät kyllä luottotietoja.

Lue myös Seurasta: Vastaamon tietomurto puhuttaa – Tällaisia tietoja terapiakäynneistä kirjataan potilastietoihin

Näin omaehtoinen luottokielto vaikuttaa elämään

  1. Puhelinliittymän ostaminen esimerkiksi Elisalta vaatii omaehtoisen luottokielto -todistuksen näyttämistä. Sen voi toimittaa suoraan myymälään, postitse, sähköpostitse tai faksata. Tilauksen yhteydessä asiakas tunnistetaan  esimerkiksi pankkien verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Prepaid-liittymän avaamiseen luottokielto ei vaikuta, koska sitä ei makseta luotolla.
  2. Pankin asuntolainaa, opintolainaa tai kulutusluottoa hakiessa on näytettävä todistus omaehtoisesta luottokiellosta. Esimerkiksi Osuuspankissa sen voi tehdä joko pankin konttorissa, jossa tunnistaudutaan henkilötodistuksella tai pankin verkossa tunnistautumalla sähköisesti. 
  3. Luottokortti, joka on otettu ennen luottokieltoa, toimii normaalisti. Eli voit tehdä luottokortillasi ostoksia esimerkiksi netissä. Jos luottokorttisi katoaa, saat normaalisti uuden tilalle.
Viewing all 1896 articles
Browse latest View live